keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Nail Supplies US -tilaus

Tein kahden kaverini kanssa tilauksen nailsupplies.us-sivustolta toissa perjantaina, ja paketti tuli perille eilen tiistaina. Onneksi tuli nopeasti, ehdin jo tuskailla loppumaisillaan olevan pikakuivattajan kanssa.


Itselleni tilasin China Glazen Halloween-kokoelman ihanan vihreän glitterpommin It's Alive ja saman merkin Let It Snow -joulukokoelman Twinkle Lightsin. Color Clubilta tilasin tummanpuhuvan hololakka Revvvolutionin. Secheltä halusin kokeilla tätä monen kehumaa pikakuivattajaa, ja CND:ltä tilasin uuden SolarOilin loppumaisillaan olevan tilalle. Lisäksi tilasin joulupukin pussiin jotain pientä, sitä en kuitenkaan halunnut vielä esitellä.


Postikulut maksimissaan yhdeksälle lakalle on 20 dollaria, eli ei kovin paha, varsinkin näin moneen osaan jaettuna. Nail suppliesin lakat ovat hieman halvempia kuin aiemmin kokeilemassani Nail etc -kaupassa, mutta toisaalta täältä ei saa OPIa. Kannattaa siis vertailla hintoja kun valitsee mistä lähtee tilaamaan, esim. kaverin tilaama Poshen aluslakka oli Nail suppliesissa yli kaksi dollaria halvempi kuin Nail etc:ssä. Toisaalta jos haluaa tilata vaan muutaman lakan, tulevat postikulut halvemmiksi Nail etc:ssä.

I ordered some nail stuff from Nail Supplies US with two of my friends. I ordered It's Alive from the Halloween collection from China Glaze and Twinkle Lights from the christmas collection, Let It Snow. As fall is already here and I seriously lack in darker polishes, I also ordered Revvvolution from Color Club. Besides these, my order included a new CND SolarOil as my former one was almost finished, and Seche Vite Dry Fasting Top Coat. All in all, I'm very happy with my order. The polishes were cheaper than with Nail etc. and it took a bit over a week for the package to arrive.