perjantai 28. lokakuuta 2011

Kaunesmessujen saaliita

Olin lauantaina Helsingissä kauneusmessuilla, ja oli kivaa kuten yleensä! Seuranani mulla oli äiti, jonka kanssa olin messuilla viime vuonnakin. Tyypillisesti juuri sinä yönä, kun haluaa saada nukuttua kunnolla aikaisen aamuherätyksen takia, en meinannut saanut unta ja vanhempi kissa pomppi sängyssä vähän väliä. Kissulla on sinänsä ihan herttainen tapa tulla aina pesemään mun käsiä, mutta juuri kun on saanut unen päästä kiinni ja karvapallo ilmestyy naaman eteen, on herttaisuus allekirjoittaneesta aika kaukana.

Kuten viime vuonnakin, itse messuilta ostokset jäivät melko vähäisiksi. Kynsilakkoja on ihana hiplata luonnossa, mutta tieto siitä, että netistä saa halvemmalla polttelee aina takaraivossa. Mun ja äitin ikisuosikista eli ripsiseerumi Neulashista oli messuilla kuitenkin todella hyvä tarjous, ja molemmat ostettiin tuubit jemmaan. Normaalihinnasta 89€ oli napattu 19 euroa pois, eli 70 eurolla lähti. Joku nyt voi miettiä miksi tuhlata noinkaan paljon rahaa näennäisen turhaan tuotteeseen, mutta kun tämä oikeasti toimii! 70 euroa ei ole mun mielestä paljoakaan siitä ilosta, että ripset on pidemmät, tuuheammat, kaarevammat ja tummemmat kuin normaalisti.


Joltain melko satunnaiselta isolta kynsikojulta nappasin mukaan kaksi 10 kappaleen pakkausta appelsiinipuutikkuja sekä pienen paletin, jossa voi sekoitella lakkoja tai laittaa lakkoja töpöttelyä tms. koristelua varten. Tähän saa myös strassit, fimot ja muut koristeet kätevästi. Kaikki maksoi kolme euroa kappale.

Halloweenia ja muita maskeerauksia ajatellen nappasin Grimasin kojulta tarjouksissa olleen vaaleimman meikkivoiteen sävyssä G0. Hintaa oli 5 euroa, eli varsin kohtuullisesti. Tällä saa todella hyvän pohjan erilaisille kalpeille maskeerauksille, suosittelen jos meinaa olla halloweenina vaikka vampyyri tai muu kuollut olento. Tämän kanssa ihosta ei tule aivan valkoista, vaan sävy on vaan todella, todella kalpea.


Messujen jälkeen suuntasimme keskustaan, jossa molempia kummasti houkutti Stockmann ja Macin tiski. Ajattelin ensin katsoa itselleni vain varjostusväriä, mutta meitä palveli niin kiva ja asiantunteva myyjä, että innostuin kokeilemaan myös peitevoidetta ja meikkivoidetta. Lopulta mukaan lähti Studio Sculpt -meikkivoide sävyssä NW20, Select Cover-up myöskin sävyssä NW20 ja Powder Blush sävyssä Harmony. Mulla ei oikein ole ollut kunnollista poskipunasivellintä, joten kävin Stockmannin alakerran kosmetiikkapuolelta nappaamassa itselleni vielä Ecotoolsin poskipunasiveltimen, joka maksoi reilun kympin, tarkkaa hintaa en nyt muista. Haikeana jäin hypistelemään Macin tiskillä majaillutta ihanaa skunkkisivellintä 187, mutta 53 euron hinta ei ollut oiken millään tavalla soveltuva. Mutta kun se on niin pehmeä ja ihana! Nyyh.




I went to Helsinki to visit the Beauty Fair last weekend, and here's what I bought. Not that much from the fair itself, just some manicure supplies and Neulash lash serum (the greatest thing you can do to your lashes ever!). However, me and my mum went to a local department store and ended up on the Mac encounter. I bought Studio Sculpt Foundation and Select Cover-up both in NW20 and Powder Blush in Harmony, a perfect shade for contouring. Also, I bought this great Ecotools blush brush.