perjantai 1. helmikuuta 2013

Loppuneet: Tammikuu

Huh, onpas taas ollut postaustaukoa! Kummasti vie tuo koulu nykyään aikaa, gradu etenkin! Tuntuu että kokoajan saisi olla lukemassa taustamateriaaleja, joita on siis aivan hirveä määrä jo nyt, ja lisää on tulossa. Apua! Noh, onneksi aihe kiinnostaa paljon, joten eipä muuta ku lukemista, lukemista ja vielä kerran lukemista.

Mutta asiaan! Tammikuussa on loppunut melko kohtuu määrä tuotteita. Roskiin lähti yhteensä 10 tyhjää pakkausta.
Shampoota ja hoitista XZ:lta. Olen mieltynyt näihin kahteen nimenomaiseen tuotesarjaan, Karpalo & Kinuski ja Aito Omena, ja vaihtelen oikeastaan vain niitten välillä. Milloinkohan olisin ostanut jotain muuta pesukomboa hiuksilleni, en edes muista.
Kosteuttavista tuotteista loppui CND SolarOil, Nivea Creme ja Palmer'sin huulirasva. SolarOilia oli onneksi jo uusi pullo valmiina, Cremea ostin heti uudestaan isommassa koossa. Nappituotteita!
Kauneusmessuilta ostetut minikokoiset Dr. Hauschkat loppuivat vihdoin. Tykkään Hauschkan tuotteista, mutta nyt on kaapeissa niin paljon kaikkea jemmaa, että oli kiva saada tämä kombo käytettyä.
Lushin Snow Fairy on toissajoululta, tässä taisi jo päiväyskin mennä, mutta käytin loppuun koska en huomannut tuotteessa muutosta. Tuoksuu aivan ihanalle, voisko tätä saada hajuvetenä?
Vannon Klippoteketin kuivashampoon nimeen, tämä on ehdottomasti paras kokeilemistani kuivashampoista. Tätä oli jo uusi pullo varastossa, ilman tätä en halua tukkaani laittaa. Pelastaa huonot hiuspäivät.

torstai 10. tammikuuta 2013

Black + Holo Glitter

Olen tykästynyt viime aikoina yhdistelmään musta + glitterlakka. Maailman helpoin tapa yhdistellä minkä tahansa värisiä glitterlakkoja (tai muitakin efektilakkoja)! Näyttää takuuvarmasti hyvältä.




Tällä kertaa kynsillä Orlyn Liquid Vinyl ja Make Up Storen pinkkipohjainen kahta eri kokoista hologlitteriä sisältävä Asun. Ihana yhdistelmä! Asun on kyllä upea lakka, holot vaihtaa väriä tosi kauniisti, mutta yleisilme on kuitenkin vaaleanpunainen/pinkki.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Gina Tricot - Wannabe

Tänään luvassa toinen arkistojen syövereihin unohtunut lakkaus, tällä kertaa tosin ihan vaan swatch-hengessä. Gina Tricotin Wannebe on ensimmäinen kynsilakkani Gina Tricotilta, ja täytyy sanoa, että olen hyvin positiivisesti yllättynyt! Lakalla ei ollut hintaa juuri lainkaan (3,95 €), ja laatu on oikein mainio. Ginalla on ihan hyvät värivalikoimatkin, olen bongaillut sieltä monesti tosi kauniita lakkoja.

Wannabe is my first ever Gina Tricot nail polish. Gina Tricot is a Scandinavian clothing company for women, and last year they launched their own line of make-up products. I wasn't going to try out any of them out, but this green beauty was too gorgeous to pass.

Here's a short list of pros to the Gina Tricot line of nail polishes, couldn't fine any cons atm!
+ goog variety of different colours and finishes
+ full size bottle costs only 3.95 € (that's around 5 bucks)

maanantai 7. tammikuuta 2013

My First Inglot Palette + Swatches

Sain äitiltä joululahjaksi ekan Inglotin palettini ikinä, ja vihdoin se suvaitsi saapua postissa. Tilasin Inglotin nettikaupan kautta 10 luomivärin Freedom-paletin, johon saa siis itse valita mieluiset värinapit. Valikoimaa on todella paljon, joten värejä valitessa meni tovi jos toinenkin. Paletille tuli 68 € hintaa + postit 4,5 €, eli ihan halvasta huvista ei ollut kyse.

Paletti ja värinapit lähetetään irtonaisina
Sävyt kootaan itse haluamaansa järjestykseen
Paletin kansi kiinnittyy magneeteilla, ja sen saa kokonaan irti
Jokaisessa värinapissa on tavaraa yli n. 2-3 grammaa vaihdellen napin laadusta. Matte-napeissa tavaraa on vähiten, 2.3 g, kun taas shine-napeissa tavaraa on jopa 3,2 g.


Shine 46 ja Pearl 397 ovat paletin vaaleimma sävyt. Shine 46 taittaa vaaleanpunaiseen persikkaan, joskaan kylmä valo ei suostunut tätä tallentamaan kuviin asti. Pearlissa on selkeästi enemmän pigmenttiä ja parempi laatu, Shine 46 on paletin ainoa melko heikkopigmenttinen sävy (toim. huom. siis Inglotin standardeilla).


DS 461 ja AMC Shine 31 ovat molemmat hyvin pigmenttisiä, kauniisti levittyviä värejä.


Matte 360 oli yksi ehdottomista must-sävyistä palettiin. Sävy on ihana, täydellinen ja tykkään siitä ihan hurjasti. Pearl 402 on myös uskomattoman kaunis, onneksi sain nettiswatchien perusteella valittua niin hyvät sävyt. Molemmissa on reilusti pigmenttiä, ja levittyvyys on hyvä.


Shine 49 ja Pearl 418 ovat molemmat pigmenttisiä ja hyvin levittyviä sävyjä. Tuo vihreä pearl 418 on aivan upea, uusi suosikkini!


Reunimmaisina oikealla tummimmat sävyt, AMC Shine 21 ja AMC 64. AMC Shine 21 on kaunis kuparinen tummanruskea, luonnossa tummempi kuin kuvissa. AMC 64 on mattausta kultaisella glitterillä, ihana!
_____________________

Here's my first ever Inglot palette! I really like it, all the colours have great pigmentation and they are of good quality. 

Here are some pros and cons:

+ good pigmentation & quality
+ you can make your own custom palette
+ great choice of colours and finishes

- expensive
- some colours have less product in them (varies from 2,3 grams to 3,2 grams)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Ilotulituksia kynsillä

Nämä kynnet ovat jostain viime vuoden syksyltä, mutta olen unohtanut kirjoittaa niistä. Nyt nämä sattuikin hyvään saumaan kun uuden vuoden juhlinnatkin oli äskettäin. Kynsissä oli ajatuksena ilotulitukset tähtitaivaalla, joten sen mukaan mentiin.


Alla on Barry M Retro Blue ja sen päällä O.P.I. Last Friday Night. Ilotulituksissa on Orly Instant Artist Crisp White ja Milanin Gems.


Lakka suostui näyttämään oikean värinsä vai photoboothissa, joten yksi kuva myös päivältä, jolloin yliopiston kirjaston nurkkapöydässä tehtiin jotain ihan muuta kun luettiin tenttiin.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Nyx - Halvalla hyvää

Tilasin itselleni joulua ennen Nyxiltä uusia juttuja. Tällä kertaa tilaus osui suurimmaksi osaksi täysin nappiin, erityisesti ihastuin uuteen suosikkipunaani.

Ja sitten yksittäisiin arvosteluihin:

Nyx Matte Lipstick sävyssä Alabama on uusi suosikkini! Todella kaunis, hieman peruspunaista tummempi puna, joka ei kuitenkaan pomppaa kalpeiltakaan kasvoilta liian tummana. Matte Lipstickin laatu on myös mahtava, kaupunkireissun aikana lisäsin punaa vain kerran neurooseissani, seuran mukaan puna pysyi hyvänä koko reissun ajan. Mattapunat ovat yleensäkin kestävämpiä kuin normi- tai kiiltopunat, eikä Nyx Matte ole poikkeus. Hintaa Alabamalla oli 5,5 dollaria (n. 4 €).


Huulille saapui myös kaksi uutta Slim Lip Pencil -huultenrajauskynää sävyissä Pumpkin ja Auburn. Pumpkin on hieman metallinhohtoinen voimakkaasti oranssiin taittava punainen, ja Auburn melko mattapintainen viininpunainen. Molemmissa on runsaasti pigmenttiä, ja levittyvyys on hyvä. Maksoivat yhteensä 4 dollaria (n. 3 €).


Nyxin Eyebrow Cake Powder -kulmaväripaletin tilasin ihan mielenkiinnosta, olen ahdistellut että kulmani ovat liian tummat (kai nyt kun ovat luonnostaan mustat) suhteessa vaalentuneeseen tukkaani. Paletissa on kaksi vaaleahkoa mattasävyä, väritön vaha sekä kulmapensseli ja kierreharja. Värit ovat melko jauhoisia ja vaha hieman liian kosteaa, mutta kokonaisuudessaan paletti on "ihan ok". Tämä maksoi dollaria (n. €).

Nyx lukeutuu ehdottomasti suosikkimerkkeihini sen halvan hinnan ja loistavan värivalikoiman ansiosta. Nyxia ei saa Suomesta, mutta netistä tilaaminen on helppoa ja halpaa. Tilasin ennen Nyxini Cherry Culturesta tai Nonpareil Boutiquesta, mutta uusien tullirajojen takia olen siirtynyt tekemään tilaukset ebayn puolelle.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Kosteutta talven kuivattamalle iholle

Mulla on tyypillinen sekaiho, joka kuivuu erityisesti talvisin. Tämä yhdistettynä jatkuvaan Basiron-voiteen käyttöön on saanut ihoni välillä niin kuivaksi, että naamaa on pesun jälkeen kiristänyt ihan kunnolla. Avukseni ostin Lumenen Sensitive Touch -sarjan Total Comfort Mask kosteusnaamion, joka on melkolailla täydellinen!


Naamiota voi käyttää joko nopeana pika-apuna, tai kuten itse tykkään tehdä, jättämällä sen kasvoille yön ajaksi. Annan naamion imeytyä ensin jonkin aikaa, sitten taputtelen pahimmat tahmeudet kasvoilta pois ja painun peittojen alle. Aamulla naama on ihanan pehmeä ja kosteutettu. Naamio tulee 75 ml pakkauksessa, ja hintaa sillä on melkein 20 €. Melko hintavaa mielestäni, milloin Lumenesta on tullut näin kallis? Apua huutava ihoni ohitti kuitenkin kukkaroni toiveet, ja onneksi, silllä kyseessä nyt vain sattuu olemaan todella mainio kosteuttava naamio.


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Muistutus tullirajojen muuttumisesta!

Halusin vain muistuttaa kaikille, että alkaneen vuoden alusta lähtien kosmetiikkaa EU-alueen ulkopuolelta koskeviin tilauksiin on tullut voimaan uusi tullirajoitus. Ennen kosmetiikkaa sai tilata n. 45 euron edestä ilman että joutui maksamaan arvonlisäveroa, nykyisin summa on 22 euroa, eli alv:n osuuden ylittäessä 5 euroa joutuu maksamaan tulleja. Muistakaa, että postikulujen tulisi sisältyä tuohon 22 euroon, eli kovin paljoa ei tosiaan voi enää ulkomailta tilailla.

Itselläni tämä vaikuttaa eniten kynsilakkojen tilaamiseen, sillä ne ovat selkeästi halvempia Jenkeistä tilattuna. Myös iHerbista tilaaminen tulee vähenemään jatkossa. Kynsilakkoja saa onneksi yksittäisinä ebaysta, mutta iHerb jää kyllä harmittamaan. Onneksi kaupalla on välillä ilmaiset toimituskulut Suomeen, silloin voi sitten tilata useampia pienempiä paketteja. Joskus saattaa toki tulla myös halvemmaksi tilata ulkomailta ja maksaa alv, kannattaa laskea aina tapauskohtaisesti.

Lisätietoja tullirajoituksista voi lukea tullin sivuilta. Aiheesta on uutisoitu mm. Ylellä.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Shamppanjaa, vihreää ja lehtiä

Tein joulun jälkeen vielä yhdet väriensä puolesta jouluisat kynnet. Uuden vuoden jälkeen tuppaan yleensä siirtymään väreissä kylmempiin ja kevättä kohden vaaleampiin sävyihin. Näissä kynsissä on pohjalla China Glazen Swing Babya ja liukuvärjäyksessä China Glazen Mistletoe Kisses.
Lehdissä on käytetty Orlyn Instant Artist -koristelulakkoja sävyissä Crips White ja Jet Black, sekä tummanvihreää glitteristä two-way nail art -koristelulakkaa.

Ps. Mites toi kynsinauhojen hoito talvisaikaan? Ei ne koskaan näytä livenä noin pahalta, kamera kertoo julman totuuden.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Joululahjarahat parempaan talteen Kicksille

Sain joululahjaksi kaiken muun kivan lisäksi rahaa, ja halusinkin lähteä heti välipäivinä tutkimaan mihin kivaan voisin ne sijoittaa. Kicksista ostin kauan himoitsemani Estelle & Thild -sarjan Fragnance Free yövoiteen, joka on tarkoitettu herkälle iholle. Oma ihoni ei nyt ole suoranaisen herkkä, mutta valitsin sarjan kolmesta yövoiteesta tämän, koska olen lukenut siitä paljon hyviä arvosteluita. Voide oli aika kallis, 29,5 €, mutta olin halunnut kokeilla sitä jo pidemmän aikaa, joten sallin ostoksen itselleni. Laitan tästä tarkempaa arvostelua kun käyttöä on enemmän takana.


Isadoralta lähti mukaan kynsilakka sävyssä Oasis, vaikka juuri olin Gina Tricotin kynsilakka-alejen edessä vannonut, etten tarvitse uusia lakkoja. No, en tarvitsekaan, mutta haluan!

Oasis on upean sävyinen, tummalla pohjalla on sinistä, vihreää ja kultaista glitteriä. Oasis kuuluu Jewels of the Orient -kokoelmaan. Hintaa lakalla oli 7,9 €.

torstai 27. joulukuuta 2012

Uutuuksia Seppälästä ja H&M:lta

Kävin ennen joulua kiertelemässä kaupoilla, ja löysin kivoja juttuja tosi halvalla! Seppälästä löytyi Wet'n'Wildin Mega Shield -huulipuna sävyssä That's Berry Beautiful. Puna on hieman läpikuultavaa ja liukuu huulille ihanasti. Koostumus tuo mieleen Revlonin Colorburst lip butterit, sillä erotuksella että tämä kestää huulilla paremmin. Hinta oli vain 4,95 €. Suosittelen kaikille!


Mukaan lähti myös Flormarin Matifying Top Coat, vihdoin ja viimein kuukausien mattaavien päällyslakkojen katselun jälkeen. Nyt sain sitten aikaiseksi ostettua, ja alkuvaikutelma Flormarin versiosta on tosi hyvä. Tämä maksoi 3,95 €.

H&M yllätti positiivisesti kynsilakkaosastollaan, josta olisi löytynyt vaikka mitä ihanuuksia! Ostin kuitenkin vain kaksi lakkaa, punakultaisen Je T'aimen ja oliivinkultaisen Antique Goldin. Molemmat olivat 1,95 €/kpl. Molemmat vaikutti ensi swatchailulta aika ohuilta, erityisesti Antique Gold.
Antique Gold, Je T'aime
H&M - Je T'aime
Kolme kerrosta + pikakuivattaja
Alla Orly Liquid Vinyl + 3 kerrosta Antique Gold
Ostin myös H&M Smokey Eye Brush -meikkisiveltimen lähinnä lakkauksien siistimistarkoitukseen. H&M:n sivellin maksoi vain 2,95 €, ja vaikutti hommaan ihan pätevältä. Saas nähdä kestääkö käyttöä.


Olin ihan yllättynyt miten kivoja juttuja kaupoissa olikaan, olen tainnut viettää liikaa aikaa nettishoppaillen kun normikauppojen valikoimat tuntui näin ihmeellisiltä.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulunvihreää kynsillä

Olen löytänyt täydellisen joulunvihreän kynsilakan: Wet'n'Wildin SaGreena  The Teenage Witchin. Jäätävästä nimestä huolimatta lakka on aivan ihana, ja hintakin on vain 4.95€. Lakkaa sai levittää 3-4 kerrosta, mutta se levittyi hyvin, joten ei ongelmia. Miinusta kuitenkin siitä, että lakka värjäsi kynsiä jonkin verran parinkin aluslakkakerroksen läpi. Mutta sellasia ne vihreet ja siniset lakat joskus on :(

Päällystin SaGreenan Zoyan viime vuoden joulukokoelman Rinalla, jossaa on vihreää ja sinistä tikkuglitteriä ja vihreää pikkuglitteriä vihreällä pohjalla. En yleensä syty yhtään tikkuglitterille, mutta tästä tykkäsin!

Here's my new favourite green polish combo for christmas! In the first pics I have Wet'n'Wild SaGreena the Teenage Witch (hate the name!) on my nails, and in the last ones I've topped it with Zoya Rina. Love this combo, it's so festive and the green is just perfect for the season!