maanantai 31. lokakuuta 2011

Halloween-kynnet

En ole ihan kauhean kekseliäs mitä tulee kynsien koristelemisen suhteen, mutta jotain pientä halusin väkertää halloweenin kunniaksi. Lauantai-illalla ei ollut kummempaa tekemistä, joten huolsin kynsilakkakokoelmaani ja sieltä valikoitui itseni jo melkein unohtama lakka, Manhattanin numero 302. En ole käyttänyt tätä lakkaa koskaan kovin paljon, koska se on ollut mielestäni huono peittokyvyltään. Nyt kun testasin, niin melko normaalit kolme kerrosta peittivät ihan hyvin! No, tuntuu kun olisi saanut uuden lakan kun vanha hylkiö osoittautuikin yhtäkkiä ihanaksi :) Tämä on oikein tumma violetti magentan värisellä shimmerillä, joskaan shimmeri ei näy kuin sähkövalossa tarkasteltuna.




Tein koristeluja hopeisella Two-way Nail Art -lakalla, hämähäkin seitit olivat sopivan yksinkertaisia minullekin, vaikka niistäkin muutamat vähän epämuodostui.


My hallowen mani! Just some simple silver spider webs on a very dark purple base, something even I could manage. Just ignore my pinky finger :D

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Lempikombo

Sonnelan tuton innoittamana tein tällaiset ruutukynnet! Violetti, vaaleanpunainen ja harmaa käy mun mielestä upeasti yhteen, yksi lemppareimmista väriyhdistelmistäni :)



Harmaa lakka on Hot Looksin Wham, vaaleanpunainen Models Ownin Pastel Pink ja vaaleanlila Barry M:n Berry Ice Cream. Tykkäsin lakkauksista muuten, mutta värejä sai kerrostaa niin paljon, että näistä tuli huikean paksut kynnellä (kuivuivat hitaasti pikakuivattajallakin) ja joistain kynsistä voi tämän takia nähdä pieniä kuoppia kohdista joissa lakkaa on tarvittu vähemmän.

Karu totuus :D
Here's a mani-gone-wrong by yours truly! I tried to do a mani inspired by Sonnela's tutorial, but these ended up being thick as hell and because of this they dried slowly even though I used rapid dry top coat. I loved the combination of the colours, though!

lauantai 29. lokakuuta 2011

Happy halloween!

Oltiin eilen halloween-hipoissa avokin kanssa, ja ajattelin vähän raottaa meidän maskeerauksia teille. Avokki on jonkinlainen itsemurhan zombienunna ja minä olen barbie.

Avokin naaman pohjustin Lumenen primerilla ja päälle levitin Grimasin meikkivoidetta sävyssä G0. Puuteroin pinnan ja tein silmän alle varjostuksia mattamustalla Macin Typographitella. Meikkasin Typographitella ja Lumenen Arctic duo Taivas sinertää -paletin sinisellä silmät väsyneen näköisiksi. Huulille levitin Make Up Storen Cover All Mixin vaaleinta väriä ja silmässäkin käytettyä Lumenen sinistä saadakseni kuolleen vaikutelman (tätä ei näy kuvissa, tajusin laittaa vasta jälkeenpäin huuletkin).


Viillot ranteisiin tein Mehronin Extra Flesh arpivahalla (jota en suosittele, en tiedä onko arpivahalle ominaista mutta esim. tämän puuteroiminen ei tullut kysymykseenkään koska tämä ei vaan kuivunut), jonka jälkeen väritin ne Rimmelin Exaggerate Eyes mustalla eyelinerilla, Lumene Natural Coden Vintage Red huulipunalla ja huulikiillolla. Ei maskeerauksiin aina tarvitse erikoisvärejä, useimmat löytyvät meikkipussista jo valmiina! Koin näitä ottaessani ehkä suurimmat epäonnistumiseni tarkennuksen saralla, mutta syytän kiirettä ja stressiä :D



Oman barbie-asuni suurin ongelma oli saada vaalea peruukki näyttämään edes jossain määrin normaalilta ihonsävyni kanssa. Mulle ei siis sovi blondi oikeastaan juuri millään lailla, joten sain tehdä parikin eri testipohjaa tätä meikkiä varten. Lopulta päädyin sekoittamaan meikkivoiteeseen Bare Mineralsin Warmthia, jolloin sävystä tuli sopivasti ruskettuneempi ja näin ollen paremman värinen. Meikkipohjan pohjustin L'oréalin Studio Secrets Resurfacing Primerilla ja ihon virheitä peitin Macin Select Cover-upilla. Irtopuuteroin pohjan, jonka jälkeen tein varjostuksia leukaperiin, nenään, poskiin ja ohimoille Macin Powder Blush Harmonylla. Korostuksia tein Grimasin meikkivoiteella G0 joka oli juuri sopivan vaalea tähän tarkoitukseen. Huulille sudin pinkkiä Max Factorin . Silmämeikkiin käytin Laura Keyn valko-violettia palettia ja Clarinsin Les Pastelsin vaaleanpunaista. Rajaukset kajalilla ja eyelinerilla, ripsiin reilusti mustaa ja kulmille vaaleaa kynää. Poskille sudin pinkkiä punaa.



Barbien kynnet ei tietenkään voi olla muuta kuin överiä, joten näissä on nyt vähän kaikkea. Strasseja, palloja, sydämiä, liukuvärjäystä, glitteriä :D Oli ihan hauska tehdä ihan erilaisia kynsiä kuin normaalisti. Näissä on pohjalla Models Ownin Pastel Pink, liukuvärjäyksessä Isadoran Happy Pink ja Maybelline Coloraman Cherry Sweet ja päällä Lumene Natural Coden Go Glittery. Palloissa ja sydämen sisällä (sydämet oli muuten myös peukuissa) oli Two-way Nail Art lakkoja parissa eri pinkissä sävyssä.


Here's how me and my boyfriend looked yesterday at our friends' halloween party! He was a zombie nun that had committed suicide and I was Barbie!

Petteri punakynsi

Tänään kynsillä kaverini Lontoosta tuoma ihana Barry M:n punainen glitterlakka Red Glitter. Jo kaksi kerrosta olisi ollut riittävästi, laitoin kolme koska halusin hyvin peittävän lopputuloksen. Glitteri tässä on sopivan pientä, ei paakkuunnu ja kerrostuu hyvin. Lakka kuivuu myöskin kiitettävän nopeasti.


Väri on niin jouluinen! Aivan ihanan näköistä kynsillä, tämän ja China Glazen Twinkle Lightsin lisäksi mun ei muita joululakkoja tarvitse miettiäkään :)


Here's a mani with Barry M Red Glitter. I love it, so christmassy! With this and China Glaze Twinkle Lights I'm good to go for christmas :) The quality of this polish is great, the glitters are perfectly small for good layering or an opaque finish. Dries quickly, too!

perjantai 28. lokakuuta 2011

Kaunesmessujen saaliita

Olin lauantaina Helsingissä kauneusmessuilla, ja oli kivaa kuten yleensä! Seuranani mulla oli äiti, jonka kanssa olin messuilla viime vuonnakin. Tyypillisesti juuri sinä yönä, kun haluaa saada nukuttua kunnolla aikaisen aamuherätyksen takia, en meinannut saanut unta ja vanhempi kissa pomppi sängyssä vähän väliä. Kissulla on sinänsä ihan herttainen tapa tulla aina pesemään mun käsiä, mutta juuri kun on saanut unen päästä kiinni ja karvapallo ilmestyy naaman eteen, on herttaisuus allekirjoittaneesta aika kaukana.

Kuten viime vuonnakin, itse messuilta ostokset jäivät melko vähäisiksi. Kynsilakkoja on ihana hiplata luonnossa, mutta tieto siitä, että netistä saa halvemmalla polttelee aina takaraivossa. Mun ja äitin ikisuosikista eli ripsiseerumi Neulashista oli messuilla kuitenkin todella hyvä tarjous, ja molemmat ostettiin tuubit jemmaan. Normaalihinnasta 89€ oli napattu 19 euroa pois, eli 70 eurolla lähti. Joku nyt voi miettiä miksi tuhlata noinkaan paljon rahaa näennäisen turhaan tuotteeseen, mutta kun tämä oikeasti toimii! 70 euroa ei ole mun mielestä paljoakaan siitä ilosta, että ripset on pidemmät, tuuheammat, kaarevammat ja tummemmat kuin normaalisti.


Joltain melko satunnaiselta isolta kynsikojulta nappasin mukaan kaksi 10 kappaleen pakkausta appelsiinipuutikkuja sekä pienen paletin, jossa voi sekoitella lakkoja tai laittaa lakkoja töpöttelyä tms. koristelua varten. Tähän saa myös strassit, fimot ja muut koristeet kätevästi. Kaikki maksoi kolme euroa kappale.

Halloweenia ja muita maskeerauksia ajatellen nappasin Grimasin kojulta tarjouksissa olleen vaaleimman meikkivoiteen sävyssä G0. Hintaa oli 5 euroa, eli varsin kohtuullisesti. Tällä saa todella hyvän pohjan erilaisille kalpeille maskeerauksille, suosittelen jos meinaa olla halloweenina vaikka vampyyri tai muu kuollut olento. Tämän kanssa ihosta ei tule aivan valkoista, vaan sävy on vaan todella, todella kalpea.


Messujen jälkeen suuntasimme keskustaan, jossa molempia kummasti houkutti Stockmann ja Macin tiski. Ajattelin ensin katsoa itselleni vain varjostusväriä, mutta meitä palveli niin kiva ja asiantunteva myyjä, että innostuin kokeilemaan myös peitevoidetta ja meikkivoidetta. Lopulta mukaan lähti Studio Sculpt -meikkivoide sävyssä NW20, Select Cover-up myöskin sävyssä NW20 ja Powder Blush sävyssä Harmony. Mulla ei oikein ole ollut kunnollista poskipunasivellintä, joten kävin Stockmannin alakerran kosmetiikkapuolelta nappaamassa itselleni vielä Ecotoolsin poskipunasiveltimen, joka maksoi reilun kympin, tarkkaa hintaa en nyt muista. Haikeana jäin hypistelemään Macin tiskillä majaillutta ihanaa skunkkisivellintä 187, mutta 53 euron hinta ei ollut oiken millään tavalla soveltuva. Mutta kun se on niin pehmeä ja ihana! Nyyh.




I went to Helsinki to visit the Beauty Fair last weekend, and here's what I bought. Not that much from the fair itself, just some manicure supplies and Neulash lash serum (the greatest thing you can do to your lashes ever!). However, me and my mum went to a local department store and ended up on the Mac encounter. I bought Studio Sculpt Foundation and Select Cover-up both in NW20 and Powder Blush in Harmony, a perfect shade for contouring. Also, I bought this great Ecotools blush brush.

torstai 27. lokakuuta 2011

Shoppailuvinkki!

Ihan nopeasti haluan päivitellä teille eilen bongaamistani hyvistä alelöydöistä! Tampereen Tullintorin Seppälässä (liekö ihan yleisesti muissakin Seppälöissä?) oli todella hyvään hintaan Wet'n'Wildin luomivärejä sekä kolmen että kuuden luomivärin pakkauksissa. Kolmen luomivärin paketit maksoivat 3 € ja kuuden pakkaukset 4 €, eli ei ole todellakaan kallista! Värejä ja pakkauksia oli jäljellä runsaasti, ja myös kynsilakkoja löytyi tarjouksesta hintaan 2 €/kpl, samoin eyelinereitä ja jonkin sortin (meikki)puutereita. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, pikaisen swatchailun jälkeen värit saivat minut vakuuttumaan (ihankuin blogeissa riehunut wettis-hype ei olisi muka jo saanut) laadustaan ja pigmenttisyydestään. Myös Wet'n'Wildin uudet kahdeksan luomivärin paletit olivat saapuneet ständille, niillä oli hintaa hieman alle 8 €.

Itselleni ei Wet'n'Wildia mukaan tarttunut kun en nyt koe tarvitsevani lisää luomivärejä, mutta ostin ihan mielijohteesta hauskan pikku huulikiillon eurolla. Merkki on mulle ihan tuntematon Simple Pleasures, sävyä tähän ei ole edes merkitty mutta se on tuollainen melko punainen, jossa on seassa paljon glitteriä. Tuote on melko kuultavaa huulilla, mutta sävyä tulee mielestäni juuri sopivasti. Rehellisesti sanottuna en odottanut tältä juuri mitään, joten ihan mukava yllätys!


maanantai 24. lokakuuta 2011

Sekaisin Lushista

Voisin nyt kirjoitella Lushista saadusta lahjuskassista ja omista Lushin ostoksistani tässä vähän. Kauempaa blogiani seuranneet jo tietääkin, että Lush on mun mielestä ihaninta ja parasta mitä yksittäisten kosmetiikkakauppojen saralta löytyy, joten olin lievästi sanottuna täpinöissäni saadessani edes kutsun Lushin tapahtumaan.

Goodie bagista löytyi pieni pullollinen jouluista Glögg-suihkugeeliä, joka tuoksuu hieman glögimäiselle pienellä kolamaisella vivahteella (tuoksua on kuulemma muutettu tänä vuonna, tiedoksi niille ketkä ovat tätä aiemmin käyttäneet). Viime vuonna en ehtinyt edes tuoksutella tätä kaupassa kun kaikki oli jo loppuneet, joten tämä oli mieluinen yllätys. Jotenkin ajattelin tämän olevan vähemmän tujakka ja enemmän mausteinen, pullosta tuoksuteltuna tämä ei ihan vakuuttanut. Veikkaisin että tässä oleva punaviini tekee hajusta mulle liian voimakkaan. Avokki kuitenkin tykkäsi hajusta, onneksi! Glöggin kaveriksi ostin suosikkini jo viime vuodelta, eli ihanan pinkin Snow Fairy -suihkugeelin. Tämä tuoksuu ihanasti karkille, ja on ehdoton lempparini Lushin tuoksuista. Nappasin tätä pienimmän koon, ja jo nyt arveluttaa että pitäisikö tätä hankkia enemmänkin. Pikkuveljille nappasin kauniin vihreän The Jilted Elf -suihkujellyn, jonka erikoisesta koostumuksesta uskon pienten lasten pitävän.


En saanut otettua kunnollista kuvaa, joten kuva täältä.

Valkoinen puolipallo on Australian Igloo sokerikuorinta. Eukalyptykselle tuoksuvassa kuorinnassa on pieni öljyinen sydän. Tätä voi käyttää joko kostuttamalla, murentamalla ja suoraan iholle tai veteen sekoitettuna "valmiina" kuorintana. Lushilla sanottiin tämän riittävän 2-3 kuorintakertaan, mutta itselläni riitti hieman pidempään. Pussista löytyi myös isohko palanen Northern Lights -saippuaa, joka tuoksuu raikkaalle ja metsäiselle sen sisältämien sypressi- ja mäntyöljyjen takia. Vaikka tuoksu on kivan raikas, se muistuttaa liikaa jostain yleispuhdistusaineesta tms. Annan tämän varmaan avokin käyttöön tai pidän käsisaippuana, sillä pidän itse enemmän makeista tuoksuista vartalotuotteissa.



Kasvojakaan ei ollut unohdettu, ja kassista löytyi iso testeripala Bûche de Noël kasvojenpuhdistusainetta. Tämä tuo hieman mieleen Angels on Bare Skinin koostumukseltaan, mutta on mielestäni hieman kuivempaa. Tahnassa on mm. mantelia, satsumaa ja karpaloa ja koko hoito on kääritty merilevään. Toisin kuin ällöhkö Aqua Marina tämä ei kuitenkaan haise merelliselle, vaan tuoksu tuo mieleen marsipaanin. Harmi vaan, etten pidä marsipaanista laisinkaan. Onnekseni tuoksu ei kuitenkaan jää kasvoille, joten pystyn hyvin käyttämään tätä. Olen käyttänyt tätä kakkospuhdistuksen toisessa vaiheessa ja aamuisin.


Ehkä mieluisin juttu oli kuitenkin se, kun jokainen sai valita kolmesta huulivoiteesta mieleisensä. Olen jo pitkään himotellut jotain oranssiin taittavaa huulijuttua, ja jo kokeillessani Chilli Tingleä kädelle sen sävy ihastutti. Tuoksunsa puolesta Snow Fairy olisi houkuttanut, mutta siinä ei ollut väriä juuri nimeksikään, joten jätin sen hyllylle, samoin Celebraten, jonka sävy oli toki hirmu nätti, mutta ei ehkä oikein mun tyylinen.


Here's some stuff I got from Lush! Glögg, Australian Igloo, Northern Lights, Bûche de Noël and Chilli Tingle were in my goodie bag and The Jilted Elf and Snow Fairy I bought myself. I just love the scent of Snow Fairy, probably my favourite Lush scent ever (besides Rockstar). I had this last year, too, and now I'm deeply troubled whether I should get more of this :D So many soaps, so little time!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Lontoon tuliaisia

Ystäväni kävi lomailemassa Lontoossa, ja nokkelana tyttönä tietty pyysin josko hän voisi tuoda sieltä mulle muutamia juttuja. Ihana tyttö kun on, niin sain mitä pyysin ja vielä pienen yllätyksenkin! Kiitos vielä kerran, ilahduin näistä kovasti :)

Shu Uemuran ripsentaivutin on jo hetken aikaa ollut hankintalistalla, sillä nykyinen taivuttimeni on ollut sen verran kauan käytössä, että uusi oli saatava. Shu Uemura ei tosian myy vaihtomuoveja taivuttimiinsa, joka on paitsi todella epäekologista, myös kallista pidemmän päälle, kun aina joutuu ostamaan uuden taivuttimen. Edellinen ripsentaivuttimeni oli pienempi versio klassikkomallista, mutta sitä ei myyty enää, niin sain tämän vakiomallin. Innolla odotan kokeilemista! Hintaa oli n. 23 € (maksoin tämän siis itse) ja mukana tuli yksi muovinen vaihtotyyny.

Pahoittelun kuvan laatua, valokuvaaminen ei inspiroinut tänään.
Lisäksi olin pyytänyt Barry M:n ihanaa vaaleanlilaa Berry Ice Cream -lakkaa, jota olen bongaillut pitkin nettiä ja sitä kautta ihastunut. Ennen vihasin vaaleanlilaa, mutta en näköjään enää, ainakaan kynsissä! Ihanana pikku yllärinä sain Barry M:ltä myös superjouluisen Red Glitter -lakan, joka on tosi nätti kirkkaanpunainen glitterlakka.


My friend visited London and she very kindly bought some things for me! I had asked her for Shu Uemura's eyelash curler which she managed to find. It cost me about 23 euros, not bad for such a quality product. I had also asked for Barry M nail polish in Berry Ice Cream and got it, and as a surprise I also got Barry M nail polish in Red Glitter, yay! Thanks again pal, these made me very happy!

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kylpyhommia

Lushilla käydessäni tiesin jo valmiiksi hankkivani sieltä jotain kylpyjuttuja pikkuveljille joulupukin pusseihin. Mielestäni kylpypommit, kylpysulat ja kylpyvaahtoviipaleet ovat tosi hyviä lahjaideoita ihan kaiken ikäisille, mutta siellä on paljon juuri lapsille sopivia juttuja mm. muotonsa puolesta. Itse nappasin pienemmälle veljelle robotinmuotoisen Ickle Baby Botin ja vanhemmalle uuden lumimiehenmuotoisen Abombinaballin.

Laventelille ja santelipuulle tuoksuva Ickle Baby Bot (kuva).

Piparmintulle ja vaniljalle tuoksuva Abombinaball (kuva).
Nappailin kuvia myös uutuusjutuista. Halloweeniksi Lushille oli tullut aivan ihania Skullduggery-kylpypommeja, jotka näyttää ihan meksikolaisilta sugar skulleilta! Olin ihan innoissani, olen suunnitellut sugar skull -tatuointiakin, ja kyllä harmitti että kylpyamme jäi entiseen asuntoon kun muutin avokin kanssa yhteen. Näitähän voisi toki käyttää vaikka jalkakylpyihin, mutten jotenkin raaski. Sitäpaitsi otan jalkakylpyjä tosi harvoin.

Valinnanvaikeus iskee aina!





Oikeanpuoleinen Superstars kylpyvaahtoviipale tuoksuu ihanan mansikkaiselle, suosittelen!

As I told you yesterday, I visited Lush and here's a little review to what I bought for my little brothers for christmas. Two adorable bath bombs, the other in the shape of a robot (Ickle Baby Bot) and the other a snowman (Abombinaball). Here are also some pictures of the new bath products from Lush, I especially liked Skullduggery 'cause I adore Mexican sugar skulls!

torstai 20. lokakuuta 2011

Kylässä Lushilla

Olen ollut nyt viikon syyslomalla, ja postaustahtini hieman hiljentyi tänä aikana, pahoittelut siitä. Tarkoituksena oli saada koulutöitä tehdyksi, mutta niinhän siinä taas kävi, että tosiasiassa vaan löhösin ja katoin hurjia määriä Star Trekia koneelta. Noh, en valita, oli ainakin rentouttavaa. Tänään oli Lushin joulutuotteiden esittely, johon mietin pitkään että menenkö kerran se oli Helsingissä asti. Tajusin kuitenkin että voin yhdistää samaan syssyyn kummin ja hänen vaimonsa tapaamisen, ja reissuunhan mä sitten lähdin :)

Tonne Lushin tilaisuuteen kutsuttiin tietääkseni kaikki bloggaajat Lushin kamppiksen kautta, jossa bloggaaja piti "ilmiantaa" jolloin hän sai kutsun. Minut ilmiantoi ystäväni Kaisa, itse en olisi mitään tällaista edes huomannutkaan. Kiitos siis sinne suuntaan! Tuntui vähän hassulta olla siellä uuden, pikkuisen blogin edustajana, ja jännitin vähän koko hommaa etukäteen, mutta mukavaahan siellä oli. Ensi kerralla ehkä uskallan jutella ihmisille vähän enemmänkin :)

Lushilla superystävällinen henkilökunta esitteli siis joulusesongin tuotteita lukuunottamatta kylpytuotteita. Nappailin muutamia kuvia ihanasta esittelypöydästä, johon oli laitettu pieniä naposteltavia joulutuotteiden sisältämien ainesosien tai tuoksujen teemojen henkeen.


Suosikkituotteet ja herkuimmat somisteet.


Mukaan sai kivan lahjuskassin, jonka sisältöön sekä muihin tekemiini ostoksiin palaan tarkemmin myöhemmin, ettei tästä tule ihan kilometripostausta. Sen verran ihania juttuja Lushilla kuitenkin oli, että täytyy varmaan palata täydentämään varastoja lauantaina kauneusmessujen jälkeen.

I visited Lush today because they had a special evening for bloggers where they introduced their new christmas products. Here are some pictures of the new products (some of them familiar from previous christmasses, though). I'll post later about the insides of my goodie bag and my actual purchases since I don't want this post to be miles long.

Another day, another award

Sain taas haasteen, tällä kertaa englanninkielisen. Tämä tuli My Glittery Dreams -blogin Annilta, kiitos paljon :) Olen yleensä vähän nihkeä blogien kanssa, jotka eivät laita haasteita eteenpäin, mutta näitä samantapaisia haasteita, joissa pitää kertoa x määrä asioita itsestään, on nyt ollut niin paljon liikkeellä, niin en jaksa alkaa tarkistelemaan ketkä ovat näitä jo saaneet ja ketkä ei :)

1. Tell who gave you the award and link this back to his/her blog.
2. Write seven random facts about yourself. 

3. Give this award to fifteen bloggers/blogs you like.

1. I've studied French for five years but I'm completely useless when it comes to actually using it in real life.
2. When I was a child I always thought that the sourness in sour candies came form salt, whereas the sweetness of sweet candies came from sugar.
3. I'm on the verge of changing my major. Decisions decisions!
4. Until my second year of uni I used to think that good grades where everything and you were pretty much useless if you didn't succeed in school. However, this only applied to me. I was a bit hard on myself, eh?
5. Before I actually started blogging I was thinking about it for a year or so, I had already created this blog but somehow I didn't feel I could be "good enough" to be a blogger... yeah. See the fact above for related info :D
6. I have quite a loud voice, I know it and I like it! Comes in handy when you have to talk to bigger crowds without a microfone.
7. I often watch when my boyfriend plays games on PS. I always cheer him and give a commentary of my own.


Here's an award that I got from Anni from My Glittery Dreams. This time in English, a nice change!

tiistai 18. lokakuuta 2011

Fix your face

Pyysin äitiä tuomaan mulle Helsingin-matkaltaan Lushin Oatfixin, joka on ihan mahdottoman hyvä tuote! Koostumus on aika erikoinen, ikäänkuin kokkareista puuroa. Tuoksu muistuttaa vaniljaista kaurapuuroa ja on miellyttävä, ei kovin vahva. Käytin tätä ekan kerran kolmen päivän kipeyden ja sisälläolon jälkeen, ja voi että miten kivalta iho näytti ja tuntui seuraavana aamuna! Iho oli selkeästi pehmeämpi ja sävy tasaisempi. Voin lämpimästi suositella tätä, toimi ainakin mulla tosi hyvin.


Toinen naamio, josta olen tykkäillyt, on sekoitus hunajaa ja maca-jauhetta. Äitilläni oli tätä superfoodina tunnettua jauhetta, joka jauhetaan maca-juuresta, ja pakkauksessa sillä ylistettiin olevan vaikka mitä ominaisuuksia ja sisältävän vaikka mitä hyvää ravintoainesta. Sain päähäni tehdä macasta naamion, koska ajattelin että jos jollain aineella on niin paljon hyviä ominaisuuksia ravintona, ei se varmaan tee iholle ainakaan hallaa. Hunajan valitsin jotenkin ihan vaistonvaraisesti sen seuraksi, silläkin on ihoa hyödyttäviä ominaisuuksia: se on antiseptinen ja se pehmentää ihoa. Hunaja-maca-sekoituksen laitoin iholleni n. puoleksi tunniksi ilman kummempia odotuksia, ja seuraavana aamuna olin huomaavinani tällä hetkellä melko hormonaalisessa kunnosa olevan ihoni olevan himpan tasaisempi ja joidenkin näppyjen pienentyneen.

Uskalsin esitellä puolet naamastani, edistystä! :D
Ps. Lushista puheenollen, onko kukaan tulossa torstaina Lushin joulutuotteiden esittelyyn? Ajattelin itse mennä (saan yhdistettyä sen niin kätevästi kummin tapaamiseen) ja olisi kiva tietää olisiko siellä ketään tuttuja :)

My two new favourite masks: Oatfix from Lush and a mixture made of maca powder (better known as a superfood) and honey. Oatfix is super moisturising and my skin loved it, I used it in the evening and next morning I looked like I had some natiral primer on! The maca-honey mask I "invented" almost by accident: I read how the package of maca powder praised its good qualities, vitamins etc. and I just thought to give it a try. I paired it up with honey, a natural antiseptic, in hopes of calming my very irritated skin.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Äitin meikkipussilla

Mulla alkoi koulussa perioditauko, ja tulin hetkeksi aikaa majailemaan äitin luokse kaakkoiseen Suomeen. Ensimmäisenä täytyi tietty penkoa äitin meikkipussi uutuuksien varalta :D Äiti oli käynyt jokin aika sitten Macin tiskillä, ja yllätyksekseni (ei kuulu äitin normaaliin tyyliin), hän oli ostanut aivan jumalattoman upean punaisen huulipunan! Mama käyttää lähinnä pinkkiin tai fuksiaan taittavia punia joista en itse niin piittaa, mutta tämä on aivan ihana. Tietty sävy sävyyn oli ostettu myös huultenrajauskynä ja lisäksi vielä huultenpohjustaja.

Puna-ihanuus on Pro Longwear Lipcreme sävyssä Extended Play, huultenrajausväri taas Cremestick Liner sävyssä Red Enriched. Pohjustaja on Prep + Prime Lip. Huulipuna on nimensäkin mukaisesti hyvin kestävä, tästä jää kyllä jäljet juomalasiin, mutta väri itsessään pysyy hyvin.



Punaisten punien kanssa on aina kiva tietää, saako se hampaat näyttämään valkoisemmilta. Tässä tulos Extended Playn kanssa. Huomatkaa myös mun murheenkryyni, eli eri suuntiin hymyillessä kääntyvät suupielet, jotka ei livenä näytä näin pahalta kuin tässä kuvassa :D



Kaupungilla käydessä äiti osti Kicksistä sinne äskettäin rantautuneelta Viva La Diva -merkiltä huulipunan sävyssä Plum. Pitihän sitäkin tietty kokeilla, ja kivaltahan se näytti! Ei ole ihan mun väri, mutta puna yllätti positiivisesti. Väri tuli hyvin esiin pienen kerrostelun jälkeen ja puna tuoksui kivalle.



Pakko muuten mainita, että Kicks (ainakin Lappeenrannan) on alkanut panostaa pakkauksiinsa ihan eri tavalla! Katsokaa vaikka, kunnon paperipussi tukevilla, narumaisilla kahvoilla ja tuotteet mustaan silkkipaperiin pakattuna, ihanaa arkipäivän luksusta :)


 
Äitin kynsilakkakokoelmista bongasin todella vanhan Rimmelin, johon en ole koskaan aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota. Tällä kertaa sävy osui aivan nappiin, juuri tällaista vaaleaa lilaa olen jo hetken aikaa halunnut! Sokerina pohjalla äiti vielä halusi lahjoittaa lakan mulle, koska ei itse sitä käytä, jee! Kyseessä siis Rimmelin Lasting Finish -lakka sävyssä 211 Delight. Kiva creme, jo yksikin kerros peittäisi, laitoin kuitenkin kaksi. Vähän oli paksuuntumista havaittavissa, mutta äkkiäkös sen korjaa.



I'm enjoying my autumn holidays at my mum's place, and as always, I had to rumble over her stuff to see whether she had anything new I'd like to try out. The first pics are Mac Extended Play, Red Enriched Lip Liner and Prep + Prime lip primer. The second lipstick is Viva La Diva in Plum, a nice colour thought you had to layer it in order to get the colour to show up properly. On my nails I have an age-old Rimmel polish in 211 Delight, which my mother very kindly gave to me since she doesn't use it anymore.