maanantai 5. syyskuuta 2011

Suihkukaverit

Tänään juttua suihkukavereistani, eli suihkugeeleistä ja muista ihon pesemiseen käyttämistäni tuotteista. Käyn ensin läpi ahkerassa käytössä olevat, sitten kaapissa vuoroaan odottavat. Suihkutuotteissa turvaan pitkälti Lushiin ja The Body Shopiin jo ihan tuotteiden tuoksujen puolesta. Mulle on tärkeää, että kosmetiikka tuoksuu hyvältä, koska no, miksi käyttää pahantuoksuista ellei tarvitse. Lushilla on toki mahtavaa myös joidenkin tuotteiden vegaanisuus! Myös eläinkokeilla testaamattomuudesta iso plussa molemmille (miksei Lushia löydy Animalian listalta, ihmettelen tosin).


Tässä aktiivisimmassa käytössä olevat suihkugeelit, The Body Shopilta kumpainenkin. Papaya Shower Gel tuoksuu nimensä mukaisesti papaijalle, ja on aivan ihana. Earth Lovers Watermelon Eucalyptus on mukavan raikas melonituoksu, eukalyptus freesaa tämän kivasti niin, että tämä ei ole liian makea. Näitä käytän ennen kaikkea koska minulla on molempiin sopivat vartalotuotteet, ja tykkään kerrostaa hajuja. Molemmat ovat saippuattomia ja Earth Lovers on myös parabeeniton, sulfaatiton ja väriaineeton, jonka lisäksi pullo on täysin kierrätettyä materiaalia.


Tämä Lushin Iced Wine suihkujelly on aivan ihanan tuoksuinen, mutta maailman hankalin käyttää. Jos tästä ottaa pienen palasen, se lipsuu käsistä ja tippuu aina lattialle, sama pesusienen kanssa. Ystäväni, jolla on myös tämä, on valittanut samaa. Ainoa tapa, joka toimii edes alkuunsa, on ottaa tätä palanen, "murentaa" se pesusieneen ja sitten pestä sillä. Ajattelin jotenkin, että tämä olisi sulavampaa käytössä, mutta tämä on todella jymäkkää hyytelömäistä ainetta, joka pysyy muodossaan vähän turhankin hyvin.


Tuparilahjaksi saamani Almond & Coconut Smoothie on ihanaa, aivan kuin paksuhkoa, voidemaista smoothieta. Haju tässä on melko mieto, ja tykkäänkin käyttää tätä erityisesti iltaisin. Pesee hellävaraisesti, en tosin itse valitsisi tätä jos iho olisi oikeasti likainen, tämän pesuteho on mielestäni melko mieto (josta tosin pidän päivittäisessä käytössä). Tämä on vegaaninen, mistä aina plussaa.


Tässä vielä pesuprosessia avittavat tuotteet, eli pesusieni ja pesu/kuorintakäsineet, molemmat The Body Shopista. Pesusienellä vaahdottelen pesuaineita, ja kuorintakäsineillä teen joko kuivaharjausta tai käytän sitä kuorinnan tapaan märkänä suihkugeelin kanssa. Nykyisin mulla on iho herkistynyt tosi paljon, enkä voi käyttää näitä hanskoja juuri ollenkaan, sillä iho alkaa kutisemaan ihan hulluna näillä harjaamisen/pesun jälkeen.

Oliko näissä teille tuttuja tuotteita? Tietääkö kukaan, miksei Lushia ole Animalian sivuilla listattuna (tämä jäi vaivaamaan)?