keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Mad about Mádara

Tunnustus: tykkään ihan hirmusti latvialaisesta luonnonkosmetiikkamerkki Mádarasta. Ihastukseni lähti merkin deodorantista, jonka ostin monen hehkutuksen jälkeen. Sitten sain äitiltä paketin Mádaran testereitä, joiden avulla pääsin tutustumaan merkkiin tarkemmin. Uusin hankintani on Mádaran Deep Moisturizing Fluid, jonka hankin syksyä varten, kun aurinkosuojakertoimien käyttö sekä voiteessa että meikissä ei ole enää niin tarpeen.


Deodorantti on hyvin yrttinen, ja tämän tuoksu on jotenkin apteekkimainen. Sellainen yrttinen, mutta toimiva tuoksu, joka monen mielestä taitaa muistuttaa enemmän hajua. Tämä piti hyvin talvella, mutta kevään tullen ja kesällä tätä en olisi voinut kuvitella käyttäväni, sen verran mietoa tämä kuitenkin on. Tämä kuivuu todella nopeasti, mistä iso plussa, on todella rasittavaa odotella deodorantin kuivumista varsinkin aamukiireessä. Voi kuitenkin olla, että tätä en aio ostaa enää uudestaan.


Deep Moisture Fluid on ihanaa, koostumus on ohuehko ja nestemäinen, mutta kosteutustehoja löytyy minun iholleni juuri sopivasti. Parin päivän käytön jälkeen iho tuntui selvästi pehmeämmältä kuin aiemmin, vaikka voide ei välitöntä kosteutusta iholle sinällään tuo, iho voi tuntua jopa hieman kiristelevältä minulla tämän levittämisen jälkeen. Tuoksu on perinteisä Mádaramaista yrtti-/kukkapelto-linjaa, mutta toisaalta juuri siitä minä tykkäänkin. Vähän hintavaahan tämä on, 50 ml purkki maksoi n. 27 euroa. Plussaa pakkauksen kätevästä pumppupullosta, itselleni on hyvin riittänyt yksi painallus voidetta kasvoille ja kaulalle.

Testeripaketissa kuoriutui monta hyvää tuotetta. Suosikkini olivat ehdottomasti Moonflower ja Sunflower sävyttävät kosteusvoiteet, joista tykkäsin varsinkin kesällä tosi paljon. Näistä aion ostaa todennäköisesti Sunfloweria täysikokoisen pakkauksen. Näissä ei ihan hirveästi ole pigmenttiä, mutta tuovat iholle tosi kauniin hehkun. Sopivat myös hyvin pohjustustarkoitukseen tai meikkivoiteeseen sekoitettavaksi hehkua tuomaan.

Kuvat: madara.fi
Testereissä oli myös Nourish & Repair -sarjan shampoo ja hoitoaine, joista tykkäsin myös kovasti. Mulla tuppaa olemaan näissä luonnonkosmetiikan hoitoaineissa vaan se, että ne tuntuu hujahtavan hiukseen, ja annostelen niitä sitten melkoisen reilulla kädellä, joten ne loppuvat tosi äkkiä. Paremman rahatilanteen vallitessa voisin kuitenkin hyvin kuvitella ostavani molemmat ihan arkikäyttöön.

Kuvat: madara.fi
Paketissa oli myös Mádaran vauvoille tarkoitetun sarjan Vauvaöljy ja Suojavoide, joita käytin iholleni lähinnä erityisen kuiviin kohtiin. Vaikka en nyt ole ihan näiden tuotteiden kohderyhmää, niin tykkäsin kyllä Suojavoiteesta öisin käytettynä. Vauvaöljylle en oikeen keksinyt kummempaa käyttöä, mitä nyt sääriin levitin tuomaan kuultavaa fiilistä. Näitä en ostaisi uudestaan, mutta voisin suositella tuotteiden kohdeyleisölle, vauvoille!
Kuvat: madara.fi
Tiivistäen voisin sanoa, että olen ollut tyytyväinen jokaiseen Mádaran tuotteeseen, jota olen kokeillut. Ehdottamasti parasta näissä on mielestäni tuoksu, joka on todella useassa tuotteessa ihanan yrtti-/kukkapeltomainen (poikkeuksena kaverilta kokeilemani käsivoide, joka tuoksui marsipaanilta).

Onko teillä kokemuksia Mádarasta? Löytyykö merkiltä suosikkeja?