torstai 18. elokuuta 2011

Mavadry

Sally Hansenin Insta-Dri pikakuivattajani loppui, ja uuden osto oli siis väistämättä edessä (en voi tai halua elää ilman pikakuivattajaa, maailman kätevin keksintö). Koska Insta-Dri liisteröityi jo puolessa välissä pulloa, halusin kokeilla, olisiko markkinoilla jotain sopuhintaista korvaajaa sille. Mietin Mavadryn ja Seche Viten välillä, ja päädyin tähän ihan vain helpon saatavuutensa vuoksi.


Stockmannilla hintaa oli kymmenisen euroa, eli siitä ei valittamista. Mavalan pakkaukset nyt on mitä on, ne ei ole koskaan herätteneet minussa haluja ostaa heiltä mitään, ja tämänkin ostin ihan vain muilta kuulemieni kokemusten perusteella. Kuivatti lakan nopeasti, sudista tosin tuli ainetta tosi paljon kerralla, että sai aika tarkkana levitellä. Tämä on toisaalta ihan hyvä asia, saa pari-kolmekin kynttä samalla sudillisella.


Tässä vielä päivän kynnet. OPIn DS Opulence, jossa parit tarrat ja strassit. Koristeet ebaysta.

Pakko muuten mainita, että mun mielestä on hirmu kivaa, että Tampereen Stockan kosmetiikkaosaltolta saa nykyisin tuotenäytteitä kassan luota. Näytteitähän saisi toki pyytää muutenkin, mutta suomalaisella jäyhyydellä en koskaan uskalla. Mukavaa siis, että näytteitä saa nappailla mukaansa kassalla asioidessa :) Monesti olen nimenomaan näytteen perusteella ostanut tuotteita joita en muuten olisi vilkaissutkaan, joten hyvää mainosta myös.

Onko teillä kokemuksia pikakuivattavista päällyslakoista, löytyykö suosikkeja?