lauantai 27. elokuuta 2011

Kaapin pohjalta

Jokin aika sitten kirjoittelin käytössä olevista hiustuotteistani, ja tällä kertaa olisi luvassa juttua niistä vähemmän käytetyistä. Jossain vaiheessa mulla oli hullu Tigi/Bed Head hamstrauskausi, joka onneksi meni ohi kun tajusin, etten käytä suurinta osaa niistä juuri koskaan.


Bed Head Superstar Queen for a day on oikeastaan oikein kelpo tuuheuttava suihke, en vaan pidä siitä minkä tuntuisiksi se jättää hiukset, vähän tahmaiset ja kokkareiset. Tällä saa kuitenkin hyvin tuuheutta, että sikäli tämä kyllä toimii. Tätä on ihan vähän jäljellä, täytyisi käyttää loppuun.
Bed Head Headrush on törkeän herkullisen tuoksuinen kiiltosuihke, ja täytyy myöntää, että ostin tämän aikalailla merkin ja tuoksun vuoksi. Tätä olen käyttänyt varmaan alle 5 kertaa, en vain osaa. Vaikka suihke on tosi hienojakoista, pelkään rasvaletti-efektiä, varsinkin nyt, kun tukka on lyhentynyt polkkamittaan.
Bed Head After Party, mikäköhän tämä on, siloittava voide? Tämä on myös oikeasti kiva tuote ja käytin tätä usein silottamaan hiusten pintaa kun ne vielä olivat pitkät, nyt en ole löytänyt tälle niinkään tarvetta ja pölyttymään on jäänyt tämäkin.
4R merkkisen tuuheuttavan suihkeen sai viime vuonna kavereilta synttärilahjaksi, mutta tämä on jäänyt vähälle käytölle kun olen koittanut saada Queen for a dayn loppumaan ensin. Tämä toimii tehtävässään, mutta sanoisin kuitenkin, että Bed Headin tuuheuttava suihke on parempi.


Lopuksi vielä suosikkituotteeni Tigiltä! Rockstar sarjan kiiltoa tuova neste, aivan ihana! Tätä voi käyttää föönaukseen tai kuivaan tukkaan, föönatessa tämä kuivattaa hiusta vähän nopeammin. Tämä tuoksuu ihanan sokeriselle (ei kuitenkaan niin vahvasti kuin Tigit yleensä) ja tämä tekee hiuksista ihanan pehmeät ja kiiltävät. Todella hyvä tuote, mutta jälleen, en ole osannut käyttää lyhyessä tukassa.

Onko teillä kokemuksia näistä? Jääkö teillä tuotteita helposti kaapin pohjalle pölyyntymään?