sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Milani HD

Tänään esittelyssä toinen Milanin lakka Nonpareil Boutiquen tilauksestani. Kyseessä on Milani 3D kokoelman hololakka sävyssä HD. Tämä on ihan todella ohutta, tarvitsee ainakin viitisen kerrosta peittääkseen kunnolla. Tämä kuitenkin kuivuu suhteellisen nopeasti ja tätä voi helposti levittää kerroksen toisen perään, joten lakkaaminen ei ollut niin tuskaista kuin olin pelännyt.

Luonnonvalossa
Auringonvalossa
Salamalla
Holoefekti on tässä hyvin näkyvissä, se on kuitenkin ehkä hieman hajanaisempaa kuin esim. OPIn DS-lakoissa. Holohippuset ovat hieman isompia ainakin tässä. Nätti lakka silti! Hintaa tällä oli Nonpareil Boutiquessa 4.99 dollaria.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Meow Cosmetics -tilaus: poskipunat

Tässä Meow Cosmeticsin tilaukseni toinen osa, poskipunat ja yksi aurinkopuuteri. Tilasin alunperin kolme poskipunasamplea, mutta Meow lähetti kaupanpäällisiksi vielä neljännen sekä aurinkopuuterisamplen.

Vip-kokoelmasta tilasin sävyt Tart ja Debutante. Tart on (Meowin sivujen mukaan) korallinen pinkki, ja Debutante persikkainen sävy jossa on kultainen vivahde. Molemmissa shimmeri on melkoisen selkeää, saa vähän varoa ettei saa diskoposkia. Pigmentti ei ole näissä kuitenkaan kovin vahva, joten näitä ei ole kauhean helppo annostella liikaa.

Luonnonvalo
Salamalla
Blush-kokoelmasta tilasin sävyn Infatuation. Sävy on persikkainen ja melko matta, joskin tästäkin löytyy hieman shimmeriä. Samasta kokoelmasta sain ilmaissamplen sävystä Puss'n'Blush, joka on viileä malvainen sävy, myöskin hennon shimmerinen. Ei ole oikein meikäläisen juttu, lupasin tämän äitille kun on paljon enemmän hänen värisensä.

Luonnonvalo
Salamalla
Aurinkopuuteri on sävyssä Sizzle, joka on ilmeisesti Meow'n perinteisin ja yksinkertaisin aurinkopuuterisävy. Sivuilla luvataan tämän olevan aina sopivan sävyinen ja kerrostettavissa omien mieltymysten mukaan. Tämä on hieman persikkaisen ruskea sävy, ja tässä on myös kevyttä shimmeriä seassa.

Luonnonvalo
Salamalla
Here are some swathes from Meow Cosmetics order. This time blushes and some bronzer. I ordered Tart and Debutante from the Vip Collection and Infatuation from the Blush Collection, and got free samples of Puss'n'Blush from the Blush Collection and a Bronzer in the shade Sizzle.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Gems

Tilasin pari viikkoa sitten vähän meikkejä Nonpareil Boutiquesta, ja tässä ensimmäinen testiin päässyt juttu. Olen pitkään himoinnut OPIn Rainbow Connectionia, mutta kerran kun Nonpareililla oli saatavilla sen dupe Milanin Jewel Fix Gems puolet halvemmalla, käännyin sen puoleen. Gemsissä on kirkkaassa pohjassa sinisiä, vihreitä, hopeita, kultaisia, pinkkejä ja oransseja glittereitä eri kokoisina. Näyttää ihan nonparelleilta/ilotulituksilta kynsillä! Aivan ihana lakka, tästä tulee niin hyvälle mielelle aina kun katsoo kynsiä (tai lakkapulloa). Yhdistin tämän Orlyn Liquid Vinyliin, ja tykkäsin lopputuloksesta tosi paljon.


Voin suositella Nonpareil Boutiquea oikein lämpimästi, siellä on käytännössä samat valikoimat kuin Cherry Culturessa (josta meinasin ensin tilata), mutt postikulut ovat vähän halvemmat. Toki sivukin on vähän halvemman näköinen, mutta jos moinen ei haittaa niin eikun tilaamaan! Paketti saapui aikalailla viikon kuluessa siitä kun sain mailin että se oli postitettu. Kaikki oli pakattu hyvin ja homma toimi täydellisesti.
 
I recently ordered some cosmetics from Nonpareil Boutique, and here's the one that I tested first: Milani Jewel Fix in Gems! I love it, it looks like sprinkles or fireworks on your nails and it makes me soo happy just to look at it.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Meow Cosmetics -tilaus: luomivärit

Tilasin joulun jälkeen vähän sampleja Meow cosmeticsilta, kun koko tilauksesta sai -20% ja vielä ilmaiset postikulut. En ole koskaan aiemmin tilannut mitään Meow'lta, vaikka olen heidän nettikauppaansa monesti selaillut. Meow'ltahan löytyy ihan hurja valikoima mineraalipohjia eri väreissä, sieltä löytyy varmasti ihan jokaiselle sopiva sävy. Itse keskityin kuitenkin vain luomiväreihin ja poskipuniin, sillä minulla on vielä edellisiäkin mineraalipohjia käyttämättä. Jaan nämä postaukset luomiväreihin ja poskipuniin, ettei tule liian pitkää tekstiä yhdellä kertaa.

Samplet saapuivat ihanasti pakattuina :)
Aluksi valkkailin sävyjä Meow'n joulukokoelmista. Holiday Wishesista lähti mukaan Surprises, Xmas Treesista Spruce ja 12 Painsista Burnt Turkey.

Luonnonvalo
Salamalla
Egyptian Treasures -kokoelma sai mut melkein sekoamaan! Aivan upeita värejä! Lisäksi tykkään aina kivasti nimetyistä sävyistä, onhan se kivempaa levittää luomilleen vaikkapa kissajumalan mukaan nimettyä luomiväriä kuin jotain persoonatonta numeroilla merkittyä sävyä. Tilasin kokoelmasta juuri edellämainitun Bast-sävyn, jonka lisäksi ostoskoriin pääsivät Miw, Tutankhamun, Ra ja Sand Dunes. Ihmeellisesti pystyin valikoimaan vain nämä sävyt, mutta tämä on kyllä sellainen kokoelma, että varmasti tilaan siitä vielä lisää sävyjä/täysikokoisia tuotteita!

Luonnonvalo
Salamalla
Pandora's Box -kokoelmasta tilasin Mayhemin ja Malevolencen, sekä Shattered Equinoxista Perversen.

Luonnonvalo
Salamalla
Ja sitten vielä pieni vertailu Tutankhamunin ja Malevolencen välillä. Eroa on niiiin pieni vivahdus, että huh! Miten en yhtään tajunnut näitä tilatessa että nämä käytännössä dupeja? Riittääpähän tummaa punaista sitten vähän pidemmäksi aikaa!

Luonnonvalo
Salamalla
Nämä oli tosi laadukkaita ja hyviä levittää, ihan muutamassa oli heikompi pigmentti kuin mitä olisin toivonut (Miw, Mayhem, Spruce), mutta nekin toimivat erinomaisesti primerin kanssa tai märällä siveltimellä levitettyinä. Nämä ei ole ollenkaan niin höttöisiä ja pölähteleviä kuin kiroamani Pure Luxen luomivärit. Ihastuin ihan täysin, aion ehdottomasti tilata Meow'lta vielä lisää! Ainoa miinus on että nämä tulevat minigrip-pusseissa purkkien sijaan, mutta no, vievätpähän vähemmän tilaa. Luomivärisamplet maksavat dollarin kappale, eli hyvän hintaisia.

Loppuun vielä kuva uskollisesta apuristani Pallosta :) Tällanen naama mua usein auttelee kuvaamisessa!
"kuvaa mua eikä mitää meikkejä!"
Here's some swatches of my Meow Cosmetics order. I made it during their Christmas vacation, and got -20% sale and free shipping! Here are the swatches of the eye shadows I ordered, next up will be the blushes. I really love the quality of these, almost all of them are very pigmented and apply like a dream! Even the ones with poorer pigment work really well with primer or then mixed with water. Will definitely purchase eye shadows from Meow Cosmetics again, I love these!

Weleda Foot Balm

Nappasin joulun aleista Weledan Foot Balmin Kicksista -70% alennuksella. Alkuperäinen hinta tällä olisi ollut 15,9 €, joka on mielestäni melko tyyristä pienestä jalkavoidetuubista. Foot Balmissa on tavaraa vain 75 ml, joten melko kallis litrahinta. En olisi ostanut tätä täysihintaisena, mutta alehinta oli mielestäni oikein sopuinen.


Tämä on ensimmäinen testaamani Weledan tuote, eikä mulla oikein ole koko merkistä mitään mielikuvaa. Luonnonkosmetiikkaa metallituubeissa, mutta siihen se sitten jääkin. No, itse tuotteeseen. Foot Balm on yllättävän ohutta ja öljyisen tuntuista. Levittyy hyvin, tosin tämä jättää iholle sellaisen hieman nahkean tunteen. En ole aivan varma tämän kosteutustehoista, veikkaan että tämä sopisi paremmin kesäaikaan käytettäväksi. Tuoksu on luonnonkosmetiikkamainen, itse erotan joukosta jotain sitruksista ja metsäistä, mutta muuten aika vaikea kuvailtava. Tuoksu ei ole mielestäni paha, mutta hieman erikoinen kyllä.

Tässä INCI siitä kiinnostuneille.
Vaikka tykkäsinkin tuotteesta, en ostaisi tätä normaaliin hintaan. Halvemmalla saa ihan yhtä hyviä tai jopa parempiakin jalkavoiteita. Jos löydän tätä uudestaan alesta, saattaisin ostaa uudestaankin. Ei tehnyt kummempaa vaikutusta suuntaan tai toiseen.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Pariisin vinkkejä kaivataan!

Ollaan lähdössä äitin kanssa Pariisiin muutamaksi päiväksi viikolla 10, ja nyt tarvittaisiin vinkkejä kyseiseen kaupunkiin! Ei olla kummatkaan käyty siellä kertaakaan, joten kertokaa kokemuksia ja vinkkejä siihen, että mihin kannattaa mennä ja mitä tehdä.

Kuva: we<3it
Odotan kauhunsekaisen jännityksen vallassa että pärjätäänkö me siellä, mua ahistaa jo valmiiksi puhua ranskaa. Olen opiskellut kieltä viisi vuotta, mutta eihän se nyt merkkaa juuri mitään kun en ole käyttänyt sitä "oikeasti" kuin kerran Kotkan meripäivillä Hesen jonossa :D Kertaaminen on jo käynnissä!

Whoo I'm going to Paris! I'm going with my mum and this is the first time for both of us, so please leave any tips and suggestions what to do and see, if you've been there yourselves! It cracks my nerves to have to speak French with natives; although I've studied the language for about 5 years I've used it only once in a "real situation". I've already started catching up with my old books :)

maanantai 23. tammikuuta 2012

Seche Base + Seche Vite Dry Fast Top Coat

Olen tässä testaillut vähän Sechen kynsituotteita, ja tässä niistä hieman käyttökokemuksia. Joskus syksyllä tilasin itelleni monen kehuman Seche Vite Dry Fast Top Coat -pikakuivattajan, ja nyt joulukuussa hankin Seche Base aluslakan. Seche Viten tilasin netistä ja hintaa oli muistaakseni jotain 5-7 €, Seche Basen ostin puolestaan Kicksistä ja hintaa oli 9,5 €.


Seche Vite Dry Fast Top Coat on kuivatustehoiltaan paras pikakuivattaja mitä olen tähän mennessä kokeillut. Tämä kuivatti lakan huiman nopeasti, ehdottomasti pisteet siitä! Tämä jätti kynsille myös upean kiillon. Pakkaus on aika iso, 14 ml, ja vähän alle puolet jäi käyttämättä kun loppua kohden tämä alkoi liisteröityä. Lakan alkaessa liisteröityä huomasin tämän myös kutistavan lakkauksia ikävästi, mitä en aiemmin tämän kanssa huomannut. Lakka oli melko paksua jo alunperinkin, ja sitä tuli siveltimeen melko paljon kerralla. Tykkäsin hurjasti, mutta harmitti lakan aikainen liisteröityminen. Sechellähän on toki juuri pikakuivattajallekin sopiva lakan ohentaja, mutta en ole sitä halunnut ainakaan toistaiseksi hankkia. Ostan todennäköisesti uudestaan, ellei vuoroaan odottava Poshen pikakuivattaja vie tämän paikkaa. Tätä ei turhaan kehuta!

Seche Base onkin vähän jännempi tapaus. Ostin tämän vähän hätäpäissäni kun tajusin ennen joulua että aluslakka on ihan lopussa eikä tilaukset ehtisi Suomeen kun vasta joskus uuden vuoden jälkeen. Nappasin tämän mukaan Kicksistä ihan sillä periaatteella että tämä oli reilusti halvempi kuin toinen vaihtoehtoni, OPIn Nail Envy. Kotona huomasin että tämän pakkauksessa oli varoitus siitä, että tuote sisältää ainetta jonka on Californiassa todettu aiheuttavan syntymävikoja tai lisääntymisongelmia. Tarkoitetaankohan tällä nyt tolueenia tai muuta vastaavia, mitä tästä lakasta löytyy?

Itse tuote on melkein valkoista ja kevyen shimmeristä. En oikein osannut sanoa paljon tätä olisi pitänyt levittää, sillä jokainen kerros levittyi melko laikukkaasti, ellei antanut alemman kerroksen kuivua täysin ennen uuden levittämistä. Tämä kuivui kohtalaisen nopeasti, ei kuitenkaan yhtä nopeasti kuin rakastamani Poshen aluslakka. Värilakan kanssa sai olla tarkkana, ettei lakan reunoilta jää näkyviin vaaleampaa aluslakkaa, varsinkin jos alla oli useampi kerros tätä. En usko ostavani tätä enää uudestaan enkä olisi varmasti ostanut alunperinkään ellei olisi ollut "hätätilanne". Toimii kuitenkin hyvin näin hätävarana, ja plussaa helposta saatavuudesta. Tässäkin on tavaraa 14 ml, eli ei pahan hintaistakaan. Ei tässä oikeastaan suurempaa heikkoutta noiden myrkkyjen lisäksi, ei vaan tavallaan sykähdytä.

Here's a little review on Seche Vite fast drying top coat and Seche Base. Seche Vite is the best fast drying top coat I've ever tried, period. It gives an awesome shine to the polish and it really helps it dry super fast. The cons are that it is quite thick and it quite easily turns into a thick, paste-like formula when you use it. When it thickens it can also shrink your polish, which is not cool. However, in its original formula I absolutely love it and will definitely purchase it again!


Seche Base is a white, shimmery base coat that I bought just because I realized in horror that I'm out of base coat and this seemed okay and was cheap enough. I'm not sure whether I really like this, I mean, it serves okay but I'm quite sure ot does nothing to help my nails grow or become healthier like some other base coats I've tried. I'm also a bit curious since the packaging said that Seche Base includes some substance that has been known to cause birth defects (it mentioned that this was only in California, but wtf still). I guess they must mean toluene or stuff like that?

lauantai 21. tammikuuta 2012

Mustaa ja hopeaa

Pitihän sitä päästä heti kokeilemaan uusia lakkoja! Pohjalle laitoin kerroksen Orlyn Bonderia, joka jätti jännän kumimaisen pinnan. Kynnen pinta tuntui vähän samalta kuin Orlyn pullojen korkit. Tämä lupaa pidentää kynsilakan kestoa jopa kahteen viikkoon, saa nähdä miten käy. Bonderin päälle kaksi kerrosta Orlyn Liquid Vinylia. Levittyi hyvin ja tasaisesti ja kuivui nopeasti, todella hyvä peruslakka siis! Kärkiin tuputtelin China Glazen Tinsel Townia, ja heitin sekaan vielä parit hopeiset (Two-way Nail Art) pallot dotting toolilla. Tykkäsin näistä kynsistä itse todella paljon! Tinsel Town menee ainakin heti suosikkilakkojen joukkoon vaikka kokeilinkin sitä vain kynsien kärjissä näin alkuun.

Tässä pelkkä Liquid Vinyl


I wanted to try my new polishes right away, so here's Orly Liquid Vinyl and some China Glaze Tinsel Town on the tips.  I made some silvery dots with a Two-way Nail Art polish and with dotting tool. I really liked these, both polishes were absolutely amazing and the quality was so good!

perjantai 20. tammikuuta 2012

Pure Luxea käytössä vol II

Pitkästä aikaa meikkikuvia! Halusin käyttää vaihteeksi viime vuoden puolella tilaamiani Pure Luxen luomivärejä. Pure Luxen luomivärit ovat edelleen raivostuttavan höttöisiä, mutta Nekun blogista oppimani teippitekniikan avulla tästäkin selvittiin! Napataan vain pala teippiä, painetaan se kohtaan johon on tippunut gliteriä/luomiväriä ja vedetään pois. Toimii oikein hyvin ja on moninkertaistanut Pure Luxejeni käyttökerrat!


Sisänurkka Pure Luxe Peach Champagne
Liikkuva luomi Pure Luxe Twinkle
Ulkonurkka Pure Luxe Solitude
Kulmaluu Estee Lauder Sugar Cube
Rajaus H&M Eyeliner Black
Ripset Lumene Blueberry Volume
Kulmat H&M Eyebrow Liner Light Brown

Ärsyttävää kun luonnossa "kauniin kuulas" meikki näyttää kuvissa siltä että olisin latonut naamaan rasvaa unohtaen puuterin. Vika voi hyvinkin olla myös kuvaustaidoissani, mutta en kuitenkaan näyttänyt luonnossa ihan noin rasvaiselta.

Jopas näyttää eriparisilta :D
Heikko laatu, mutta tuo värit toistuu tässä hyvin.
Liikkuva luomi Pure Luxe Olive you!
Ulkokulma Pure Luxe Rehab
Silmäkulma ja kulmaluu Pure Luxe Naked in the Sand
Rajaus Lumene Natural Code Liquid Eyeliner sävy Deep Black
Ripset Lumene Blueberry Volume
Kulmat H&M Eyebrow Liner Light Brown

Here's a couple of simple looks with Pure Luxe eyeshadows. The first one: on the inner corner I have Peach Champagne, on the lid Twinkle and on the outer corner Solitude. I really liked this look, though in the pictures my skin looks super greasy! :D I just couldn't capture the "fresh and dewy" look properly! In the second look I have Olive you! on the lid, Rehab on the outer corner and Naked in the Sand on my brow bone and inner corner of my eye.

torstai 19. tammikuuta 2012

Joululahjatilaus

Tilasin itselleni tuossa joulun jälkeen pienen joululahjan Nail etc:ltä. Ja joo, tilasin sieltä vaikka vasta parjasin koko kauppaa, sillä halusin päästä eroon Nail etc-traumasta. Ei ehkä kauhean loogista, mutta kauppa on toiminut mulla aina aiemmin, enkä halunnut yhden pilalle menneen tilauksen pilaavan koko kauppaa minulta.


China Glazelta tilasin tämän vuoden joulukokoelmasta tummanpuhuvan glitterisen Tinsel Townin. Mietin jonkin aikaa tämän ja Eye Candy -kokoelman Some Like It Hauten välillä, tällä kertaa ostoskoriin päätyi tämä. China Glazelta tilasin myös Swing Babyn, ja tämänkin kanssa hieman arvoin, toinen vaihtoehtoni olisi ollut Zoyan Jules. Swing Baby lähti tilaukseen hieman tummempien swatch-kuvien perusteella.

Tinsel Town
Swing Baby
Zoyalta tilasin ihanan oliivinvihreän Yaran, ihan vain koska halusin jonkun vihreän lakan. Mietin pitkään eri vihreiden välillä ja päädyin tähän, koska muut vaihtoehdot olivat kovin jouluisia ja halusin yleispätevämmän lakan. Tässä on ihanaa kultaista glitteriä, näyttää ainakin pullossa ihanalle!

Yara
Orlylta tilasin mustan Liquid Vinylin koska mulla oli kammottava mustan kynsilakan kokoinen aukko kokoelmissani. Teiniaikoina tuli ylikäytettyä musta lakka aika tehokkaasti, nyt olen kuitenkin keksinyt vaikka mitä kivoja lakkauksia joihin tarvitsin mustan lakan. Kyllähän musta nyt vaan on sellainen perusväri että sitä on hyvä olla pullollinen. Orlyltä tilasin myös Bonder-aluslakan, ihan vaan koska olen lukenut siitä hyviä arvostelua ja koska aluslakkoja kuluu sen verran paljon, että uutta on aina hyvä olla jemmassa.

Bonder & Liquid Vinyl
 Näiden jälkeen onkin hyvä suunnata katseet kohti keväisempiä lakkoja, mulla on niin paljon kaikkea jo himotuslistalla että huh! Kaikki ihanat pastellit viehättää tänä keväänä mua tosi paljon, vaikkei ne normaalisti ole oikein mun juttu. Saas nähdä mitä tulee tilattua keväämmällä!

Here's my newest order from Nail etc. I know I just dissed this shop, but I wanted to make another order so I could get over my trauma since Nail etc. has always worked perfectly before the last incident. I ordered China Glaze Tinsel Town and Swing Baby, Zoya Yara and Orly Bonder and Liquid Vinyl. From here on I'll be moving to nice pastels and brights for spring! I already have so many polishes on my mind that I just have to get!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Liukuvat kynnet

Huh, makaan kotona jo neljättä päivää kipeänä, alkaa jo kyllästyttää! Onneksi kuume taitaa alkaa jo väistyä, jos vaikka loppuviikosta pääsisi ihmisten ilmoille. Jouduin perumaan tiistaisen hammaslääkärinkin, onneksi sain uuden ajan jo ensi viikolle. Perjantaina pitää mennä näyttämään vanhempaa kissua eläinlääkäriin, kaveri aristaa selkeästi joitain tiettyjä alueita mahan/takajalkojen alueella. Toivottavasti ei olisi mitään vakavaa, vähän pelottaa.

Tänään oli vihdoin sellainen olo että jaksoi tehdä vähän kynsiä, joten tässä hieman liukuvärjäystä yhdellä lemppareimmista värikomboistani, harmaalla ja vaaleanpunaisella. Harmaa on Essencen Got a Secret, vaaleanpunainen Models Ownin Pastel Pink ja tummempi pinkki Isadoran Happy Pink. Glitterikuorrutus on Lumene Natural Coden Go Glittery, ja helmenpuolikkaat on ebaysta tilatusta hyrrästä.


I've been sick for four days now, and I'm so tired of hanging around at home. I've had to cancel my dentist's appointment and I couldn't go to my uni classes on Monday and Tuesday, and I'm so bored because I can't go out or anything. Today I finally managed to make a new mani (no more fever, yay), just a simple gradient with one of my favourite colour combos: grey and pink. The grey is Essence Got a Secret, the lighter pink is Models Own Pastel Pink, and the darker one is Isadora Happy Pink. The glitter coating is Lumene Natural Code Go Glittery. Pearl halves are from ebay.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Naama puhtaaksi - käyttökokemuksia

Mulla on viime kuukausina ollut testissä muutamia uusia kasvojen puhdistusaineita, ja ajattelin kertoa niistä vähän. Tarkastelussa ovat Madaran syväpuhdistava puhdistusvaahto, Nivean Wash Off Effective Cleansing Gel ja vanha kunnon kookosöljy.

Madaran Deep Purifying Foam on koostumukseltaan aivan ihanaa, pehmeää vaahtoa. Vaahto liukuu iholla todella hyvin ja pesuteho on hyvä. Yksi pumppaus riittää kasvoille, kahdella saa puhdistettua myös kaulan ja dekolteen. Ainoa miinus tässä on mielestäni haju, joka oli aluksi aivan kamala! Olen nyttemmin ehtinyt jo tottua siihen, mutta petyin silti, koska lähes kaikki Madaran muut tuotteet ovat mielestäni todella raikkaan tuoksuisia. Hintaa tällä oli n. 20 euroa, mikä voi tuntua paljolta, mutta tuote vaikuttaa hyvin riittoisalta ja on muutenkin niin hyvä, ettei hinta tunnu liian suurelta. Varmasti ostan vielä uudestaankin! Sain jopa äitini innostumaan tästä, sopii siis ilmeisesti myös vähän vanhemmallekin iholle.


Nivean Wash Off Effective Cleansing Gel oli mun ja avokin hätäinen pakko-ostos kun täytyi saada uutta putsaria mutta rahaa ei oikein ollut eikä löydetty mistään meidän entistä suosikkia Freemanin päärynäputsaria. Itse en tykännyt tästä, tuntui liian kuivattavalta mun pintakuivalla sekaiholla. Hintaa tällä oli alle 5 euroa, eli paha sijoitus ei ollut, mutta meillä tämä jäi ihan vaan avokin käyttöön. Koostumus on perus geeli, jossa on tuollaisia ilmakuplia, tuoksu oli ihan miellyttävä mutta melko voimakas. Itselläni tämä hieman pisteli käytön aikana, ja tosiaan kuivatti ihoa hieman liikaa makuuni.

Kookosöljyä käytän meikkien puhdistukseen, ja siinä se palvelee erinomaisesti! Levitän öljyä joko kuiville tai kosteille kasvoille, hieron hetken, ja poistan öljyn ja liat joko iholle tarkoitetulla mikroliinalla tai Sensain puhdistusliinalla. Tähän kävisi varmasti myöskin pumpuli, mutta suosin itse noita kestävämpiä vaihtoehtoja. Öljy on siitä mukava, ettei se kuivata lainkaan, lisäksi pidän sen luonnollisuudesta. Omani on ostettu Punnitse & Säästästä parin-kolmen euron hintaan, näissä on ihan hurja hintahaarukka, kannattaa miettiä miten paljon haluaa sijoittaa öljyyn. Tietenkin laaduissakin on sitten eroa, löytyy luomua jne.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Pretty Woman

Joskus ei vaan inspaa tehdä minkäänlaisia kynsiä. Yhtenä päivänä oli ihan sellainen olo, ja pyysinkin avoa valitsemaan että mikä olisi kiva lakka kynsille. Valituksi pääsi Pretty Womanin PW25 sininen glitterilakka, joka on ostettu Seppälästä muistaakseni 1,95 hintaan. Pullo oli mielestäni söpö eikä mulla ole sinisiä lakkoja yhtään koristelulakkoja lukuunottamatta, joten nappasin tämän mukaan.

Salamalla, kivasti näkyy tuota holoa Revvvolutionissa :)
Yhdistin glitterin Color Clubin Revvvolutioniin, josta olen alun epämääräisten tunteiden jälkeen oppinut pitämään. Koristeina sinisiä strasseja ja hopeisia microhelmiä. Kuvat on mitä on, oli jo kiire viettämään ainejärjestön hallituksenvaihtajaisia kun muistin että kynnetkin pitäisi kuvata.


Here's a French mani with Color Club's Revvvolution and Pretty Woman's PW25 (a blue glitter in clear base). Added some rhinestones and micro beads, and this is how it looks like. Not one of my favourite's, but then again I just let my boyfriend choose one polish he liked and tried to get inspired by it.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ale-ostoksia

Olin tänään äitin kanssa kaupoilla todella myöhäisillä ale-ostoksilla, ja löysin pari kivaa ja tarpeellista juttua!

 
Kicksissä oli Weledan Foot Balm -jalkavoide -70% alessa, ja hintaa jäi vain hieman alle 5 euroa. Jalkavoidetta tarvitsee aina, ja edellinen olikin jo lopussa. Mielenkiinnolla odotan kokemuksia ensimmäisestä luonnonkosmetiikan jalkavoiteesta mitä olen kokeillut.

Sokokselta mukaan lähti Klippotekin tuttu ja turvallinen kuivashampoo, joka oli alessa 3,9 euroa. Klippotekin kuivis on ehdottomasti parhaimmasta päästä, ja halusin tämän got2b:n kuivikseni oheen, sillä tämä tuuheuttaa tukkaa paremmin. Kuivashampoita ei voi koskaan olla liikaa, ne on vaan niin käteviä ja pelastaa kiireiset aamut ja huonot hiuspäivät! Sokokselta äiti osti mulle myös loppuneen tilalle uuden (jo kolmannen) Cliniquen Mild Clarifying Lotionin. En välttämättä huomaa eroa, kun alan käyttämään tätä, mutta huomaan heti eron, kun tämän käytön lopettaa, ja uusi oli saatava koska tämä pitää ihon tasaisena ja melkoisen finnittömänä. Hintaa tällä oli n. 27 euroa, ja tämä oli ihan normaalihintainen. Ensi kerralla pitää varmaan tilata tätä netistä, sieltä näyttäisi saavan aika paljon halvemmalla.

The Body Shopilla oli joulun Spiced Vanilla -vartalovoi tarjouksessa 13,90 euroa, ja äiti osti ystävällismielisesti mulle purkillisen. Olen ihan koukussa vaniljaisiin tuoksuihin, ja tämä mausteinen vanilja on kyllä parhaimpia vaniljatuoksuja mitä mulla on. Body Shopilla oli muutenkin tosi hyviä tarjouksia, olisin tyhjentänyt kauppaa monen tuotteen verran, mutta ostettiin just avon kanssa uus (liian kallis) sänky, ja rahat on vähän tiukilla tän kuun ajan.

Laitettiin muuten äitin kanssa Nonpareilboutiquelle tilaus menemään, tilattiin huulipunia ja vähän kynsijuttuja. En malta odottaa paketin saapumista, sen verran ihania juttuja tilattiin!

tiistai 10. tammikuuta 2012

Voi Nail etc. minkä teit

Lakkailin ajat sitten syyslomalla äitin kynsiä China Glazen joulukokoelman Twinkle Lightsilla, ja jotenkin siitä sitten päädyttiin selailemaan Nail etc:tä yhdessä. Arvaattekin varmaan, eli tilaushan sinne lähti menemään, molemmat tilattiin lähinnä joulukokoelmien lakkoja, äitille tosin tuli pari muutakin lakkaa.

Noh, tilaushan ei sitten mun osalta mennyt ihan nappiin. Mulle piti tulla kaksi lakkaa, China Glazen Emerald Sparkle ja Midnight Kiss. Muutaman päivän päästä tuli mailia, että Emerald Sparklea ei ollutkaan. Tässä vaiheessa harmitti jo tosi paljon, koska se oli mun tilauksen the lakka, jonka ehdottomasti halusin. Itse paketin saapuessa Suomeen alkoi iskeä jo epätoivo, kun äiti soitti että "sulle olikin tullut joku vihreä lakka?". Odotin siis vain Midnight Kissiä, joka tosiaan on kultainen. Mietin jo, että Emerald Sparklea olisikin tullut ja olisin saanut sen, mutta silti kultaisen lakan puuttuminen vaivasi. Äiti lähetti lakan mulle suorilta käsin eikä tajunnut tarkistaa lakan nimeä, ja postista mulle kuoriutuikin sitten China Glazen Mistletoe Kisses, jota en tosiaan ollut tilannut (saati edes suunnitellut tilaavani).

Mistletoe Kisses

Äkkiä sitten vaan mailia Nail etc:lle ja asiaa selvittämään. Vastauksen saamiseen meni melkein viikko, mutta lopulta sain vastauksen että lähettävät minulle Midnight Kissin ja ikäänkuin hyvityksenä jonkin pienen lahjan. Sain myös pitää Mistletoe Kissesin, mikä tietenkin on ihan kohtuullista. Noh, melkein pari kuukautta odottelin sitä tilaamaani lakkaa, kunnes laitoin uuden mailin Nail etc:lle että missäs hitossa mun lakka viipyy. Sain uudelleen, tällä kertaa ihan parin päivän sisällä, mailia, että laittavat lakan postiin ja taas pienen lahjan mukaan. Tällä kertaa lakka saapui perille inhimillisessä ajassa, ja olen lievästi sanoen helpottunut että koko episodi on ohi. Pieni lahjani oli muuten OPIn pieni pussukka ja varpaidenlevittimet, että jee :D Mieluummin ottaisin oikean tuotteen heti alkuunsa, nytkin olin tilannut molemmat lakat joulua ajatellen eikä kumpikaan päätynyt joulukynsiini (ja toinen ei mihinkään muihinkaan kynsiini).

Luonnonvalossa.

Salamalla.

I had some trouble with Nail etc. and man it annoyed the hell out of me! First they sent me an email that one of the polishes was out of stock and they'd refund it, and then they sent me a wrong polish! I had to wait about a week to even get an answer from their customer service, and after that about two months of waiting and still no right polish! Around christmas I sent an angryish email about where my polish was, and now after months of waiting finally I have it. They sent me a small bag from OPI and those toe separators as a compensation, "yay". I don't need any free stuff, just send me the right polish right away and everything would be hunky dory.