lauantai 15. joulukuuta 2012

Dr. Jart+ Water Fuse Beauty Balm

Dr. Jart+:n Water Fuse Beauty Balm lähti mukaan yhdestä New Yorkin lukuisista Sephoroista, ja on ollut rakkautta ensi kokeilemalta. Valitsin Water Fusen saman merkin Black Label Detoxin sijaan, koska varsinkin talvella ihoni kuivuu helposti. Water Fuse lupaa kosteuttaa ihoa ainutlaatuisen water bead -teknologian avulla, ja toden totta, voidetta levittäessä todellakin vapautuu kosteuttavia pisaroita. Voiteen luvataan sisältävän 50% vettä, jonka lisäksi se on öljytön.

Voide tuntuu jo levitettäessä todella kosteuttavalta, mutta ei kuitenkaan missään nimessä tahmaiselta tai jankkimaiselta. Kevyehkö koostumus on helppo levittää, ja sävy on omaan ihooni täydellisen sopiva. Iho jää tämän kanssa kauniin kuulaaksi, mutta tykkään itse vielä varmuuden vuoksi puuteroida vähintään t-alueen.

Kosteuttavia pisaroita

Water Fusessa on aurinkosuojakerroin 20 ja PA++, mikä on oikein riittävä Suomen talveen, ja omasta mielestäni kesäänkin. 
naked truth
lopputulos on raikkaan kuulas
Todella hyvä tuote, suosittelen kaikille jotka kaipaavat kosteuttavaa, ihon väriä tasoittavaa tuotetta. Tällä ei pahimpia epäpuhtauksia tai punaisuuksia peitetä, mutta päälle voi hyvin lisätä peitevoidetta. Hinta oli Jenkeissä 34 dollaria. Tätä saa Euroopasta ainakin Englannista Bootseista, muuten kannattaa katsastaa ebayn valikoimat.