keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Candyland-synttärit

Mulla ja kahdella kaverilla oli synttäribileet viikonloppuna, ja teemana oli Candyland. Pidetään aina joka syyskuussa kolmoissynttärit jollain kivalla teemalla, ja tänä vuonna karkkihammasta tuntui kolottavan.


Karkki-teemaisille synttäreille karkkibuffet oli tietenkin ihan ehdoton! Paljon erilaisia karkkeja vaan tarjolle ja avot! Tehtiin karkeille pieniä tötteröitä, jotta niitä sai kasattua helposti itselleen. 

Cake pops
Naposteltavia
Pizza lollipop
Leipomuspuolella pysyteltiin tikkariteemassa, ja tehtiin sekä cake popseja eli kakkutikkareita että lollipop pizzas eli pizzatikkareita (joista ei valitettavasti ole parempaa kuvaa). Kaikkea oli sekä "normaalina" että vegaanisena, mikään ei ole mälsempää kuin jäädä kasvissyöjänä herkkuja vaille.


Itse olin pukeutunut teeman mukaisesti minttulakuksi. Oikeasti vain repäisin tuon mekon puoli tuntia ennen juhlien alkua kaapista ja sain tuurilla linkitettyä sen teemaan :D

Tardis-sukat!
Suurimman osan lahjoista olen saanut jo oikeana synttäripäivänäni, mutta kaverit jaksoi muistaa vielä juhlapäivänökin. Lahjoja tuli karkkiautomaatista Dr Who -sukkiin, kynsilakkoja unohtamatta! Esittelen kynsilakat omassa postauksessaan, tässä on jo muutenkin niin paljon kaikkea.