perjantai 2. maaliskuuta 2012

Uutta iHerbilta

Niinhän siinä kävi, jäin heti ekasta kerrasta ihan koukkuun iHerbiin! Heti ekan tilauksen saavuttua naputtelin uuden menemään ja wishlist on ihan täynnä kaikkea ihanaa mitä olen sivuilta löytänyt. Tällä kertaa tilasin pari tuotetta joista olen lukenut niin hyviä arvosteluja etten voinut jättää tilaamatta. Nyt täytyy pitää hieman taukoa, budjetti ei oikein kestä jatkuvaa ulkomailta tilailua.


Reviva Labsin 5% Glycolic Acid Cream on saanut paljon hyviä arvosteluja, samoin kuin saman merkin vahvempi 10 % voide, joten tilasin tämän kokeiluun. Odottelen innolla että saako tällä mitään apua epäpuhtauksiin, raportoin sitten kun olen käyttänyt tätä tarpeeksi kauan. Hintaa tällä oli 18 dollaria eli 13,5 euroa, ei paha jos tämä nyt oikeasti toimii.


Madaran puhdistusvaahto alkaa vedellä viimeisiään ja tilasin sen tilalle Desert Essencen Thoroughly Clean Face Wash Originalin, joka on tarkoitettu seka- ja rasvoittuvalle iholle. Tämä jättää iholle natisevan puhtaan lopputuloksen, ja vähän kauhulla odottelen että kuivattaako tää mun ihoa liikaa. Monissa arvosteluissa sanottiin ettei tämän pitäisi olla kuivattava, saas nähdä. Tällä oli hintaa 6,2 dollaria eli 4,7 euroa. Oikein sopuisa hinta putsarista!





EcoToolsilta tilasin Bamboo 6 Piece Brush Setin. Äiti halusi vinon luomivärisiveltimen ja poskipunasiveltimen, itse taas tarvitsin peitevoidesivellintä, ja nyt sai kaikki samassa pakkauksessa! Lisäksi mukana tuli ripsiväri/kulmakarvaharja, iso luomivärisivellin sekä pieni pussukka. Hintaa pakkauksella oli 10,2 dollaria eli 7,6 euroa. Yksittäisen siveltimen hinnaksi jää vain reilu euro, kuvitelkaa!


Aivan ihania Methodin käsisaippuoita oli ostettava toinen keittiöön, tällä kertaa tuoksuksi valikoitui ihana Mandarin Mango. Tuoksuu todella hyvälle, toivoisin että Methodilta saisi vartalovoiteita saman tuoksuisena :) Hintaa oli 3,5 dollaria eli 2,7 euroa, halpaa tämäkin.


Ja taas teetä! Juon teetä tosi paljon, joten on kiinnostavaa kokeilla saisiko näillä ihon puhdistusta lupaavilla tee-laaduilla mitään tapahtumaan. Tällä kertaa tilasin Pukkan Cleanse-teetä, joka on suunniteltu erityisesti ihoa ajatellen. Hinta oli 6,3 dollaria eli 4,7 euroa.


Ilmaisnäytteeksi valitsin tulevaa Pariisin matkaa ajatellen Madre Labsin Pomegranate & Mellow Mint shampoon ja hoitoaineen. Lisäksi paketista löytyi Swedish Herbal Instituten Arctic Root-kapseleita.


I think I'm hooked on iHerb! When my first order arrived, I instantly made a new one. Quite a few similar products as last time, some skin products, some brushes and skin detox tea. I've been really happy with my orders and will definitely order (yet) again from iHerb, I just love the site!