sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Pariisin ostoksia

Viimein kotona! Pariisissa oli ihanaa ja keväistä, mutta on ihanaa olla kotona kissojen ja avon kanssa. Jännitin matkaa jonkun verran koska en yhtään tiennyt kuinka paljon osaisin asioida ranskaksi, mutta hyvinhän se meni. Monet kerrat sain asiat hoidettua ihan pelkällä ranskalla ja tiukan paikan tullen kielen sai aina vaihdettua englantiin. Matka oli tosi kiva noin kokonaisuudessaan, mutta taidan keskittyä kertomaan lähinnä matkan kosmetiikkaostoksista että pysytään blogin aiheessa.


Sephora oli matkalla eräänlainen kohokohta, voi olla ehkä typerää sanoa näin kaupasta, mutta siellä oli oikeasti kaikkea! Oli jotenkin outoa päästä hiplailemaan kaikkia niitä tuotteita, joita normaalisti on tyytynyt ihailemaan netissä. Hinnat olivat monilla tuotteilla oli kuitenkin melko korkeat, joten ihan hirveästi en sieltä ostellut.



Narsilta olen jo pitkään himoinnut jonkinlaisessa kulttimaineessa olevaa Orgasm-poskipunaa, ja nyt sain viimeinkin sen hankittua. Aivan täydellinen ostos! Hinta oli 29 €, eli ei ihan halvimmasta päästä, mutta tämä on todellakin sen arvoinen! Väri sopii mulle ihan täydellisesti, levittyy hyvin ja on ihana. Narsilta ostin myös sävyttävän kosteusvoiteen sävyssä Finland (heh!). Finland on iholleni ihan täydellisen värinen, vähemmän täydellinen oli tuotteen 38 € hinta. Mutta kerrankos sitä!


Vaikka tuotteet olivat muuten melko hinnakkaita (ainoa halvahko merkki taisi olla Sephoran oma), löysin onneni MACin sivellinpisteeltä! Kauan himoitsemani skunkki 187 oli Pariisissa huimasti halvempi kuin Suomessa. Stockmannilla tästä saa pulittaa hurjat 53 €, kun taas Ranskassa tämä maksoi "vain" 40 €. Vehtasin niin pitkään tämän ja Narsin poskipunan välillä, että äiti päätti lopulta ostaa tämän mulle. Tämä on aivan täydellinen nestemäisen meikkivoiteen levittämiseen, aivan uskomattoman pehmeä ja hyvin toimiva sivellin!


Bumble and bumblelta äiti osti mulle ja avolle minikokoisen Thickening Hairsprayn testiin. Mun mielestä tällaisia minikokoja saisi olla enemmän Suomessakin, kätevä tapa testata tuotteita ennen täysikokoisen ostoa! Tällä oli hintaa 9 €.


Sephoran omalta merkiltä Sephoralta ostin pari vartalotuotetta. Monet tuotteista tuoksuivat aivan jumalaisille, ja valinnanvaikeus iski melko lujaa! Mukaan lähti mustikantuoksuinen vartalovoi ja sitruuna-verbena vartalovoide. Vartalovoi maksoi kympin ja vartalovoide 8 euroa, ihan kohtuullisen hintaisia.

Here's all the cosmetics I bought from Paris! All of these are from Sephora, it was a paradise for a beauty blogger. My mum bought me the MAC brush and the Bumble and bumble. hairspray, the other stuff I bought myself. I'm so in love with the MAC 187 brush and Nars blush in Orgasm, they're so perfect!