tiistai 15. toukokuuta 2012

Estee Lauder BB Cream

Pääsin testaamaan Estee Lauderin jokin aika sitten julkaistua BB Creamia äitiltäni. ES:n BB Creamissa on kaksi sävyvaihtoehtoa ja aurinkosuojakerroin 35. Tuote lupaa tehdä ihosta terveen ja tasaisen sävyisen, ja sen kerrotaan sopivan kaikille ihotyypeille.


Itse testasin tätä sävyssä Light. Väri oli itselleni oikein hyvä, sulautui hyvin omaan ihonväriini, eikä jättänyt selkeitä rajoja. Koostumus oli aika paksua, ja tuoksu toi mieleen kurkun. Odotuksieni vastaisesti tämän pinta ei jäänyt yhtään tahmeaksi tai kiilteleväksi, plussaa siitä. Peittokyky oli melko heikko, ja omia supertummia silmänalusia tämä ei pystynyt peittämään edes kerrostettuna. Huomaa kyllä ettei ole ollut oikein aikaa nukkua kunnolla, en mä oikeasti ihan noin zombielta näytä :D

meikitön / BB Cream
Kuten huomaa, peittokyky ei tosiaan ole kovin suuri. Suosittelisinkin tätä lähinnä jo valmiiksi hyväkuntoisen ja melko tasaisen värisen ihon kanssa, tällä ei nimittäin mitään taikoja tehdä. Toki tätä voi käyttää esim. meikkivoiteen alla, mutta itse jostain syystä hieman vierastan tätä tapaa. Mielestäni tämä ei ole hintansa (n. 45 €) arvoinen, halvemmalla saa kuitenkin esim. Narsin sävytetyn kosteusvoiteen, joka hakkaa tämän ihan 6-0. Makuasioita tietenkin, mutta itselleni tämä Estee Lauderin BB Cream ei oikein toiminut.

Pahoittelut muuten kuvien laadusta, mulla ei ollut omaa kameraa mukana ja otin kuvat äitin pokkarilla.

I tested the new Estee Lauder BB Cream when I was at my mum's place. The shade Light was a perfect match to my skintone, and the finish was surprisingly nice (no shine or stickiness whatsoever). However, the coverage was way too weak for me, as you can see in the pictures. Ok, normally I don't look like that much of a zombie, it's just that reading for all the final exams has kept me awake at nights! I wouldn't recommend this since it fairly expensive, and you can get a much better product for less money (e.g. Nars Tinted Moisturizer, which is great!).