maanantai 16. heinäkuuta 2012

Boyfriend tag!

Mustaa Kajalia -blogin Heidi oli tehnyt blogiversion youtuben husband tagista, ja idea oli niin kiva, että halusin laittaa sen itsekin toteutukseen. Alla on siis kysymyksiä, johon avo on vastannut, ja alla kursiivilla mun kommentit hänen vastauksiinsa. Kuvituksena yhteiskuvia, joista olen ihan itse hienosti sensuroinut S:n naaman, ihan vaan ettei kaikki heti tunnistaisi. Tän jälkeen kenenkään ei myöskään tartte miettiä josko photoshoppaan kuviani :D

Lontoossa!
Missä tapasimme?
Ihan ensimmäistä kertaa taidettiin tavata fuksibileissä.

Joo, bileet oli mun luona. Olin tuolloin tuutorina, ja oltiin järkätty etkot mun luokse.

Missä olivat ekat treffimme?
Sun luona me alkuaikoina aika tiiviisti aikaa vietettiin, eli vastaan et siellä :)

Jep! Itse lasken ekoiksi treffeiksi kun katottiin mun luona leffoja ja tehtiin pitsaa.


Eka pusumme ja millainen se oli?
No eiks ekat pusut nyt aina oo tosi ihania?

No on.

Tiesitkö heti, että olin sinulle se oikea?
Tietty.

Aww.  

Mökillä :)
Millaisen ensivaikutelman annoin?
Olit tietty hurjan söpö, mut mua viehätti myös se, et vaikutit tosi fiksulta ja ajatusmaailmas tuntui täsmäävän hyvin meikäläisen kanssa. Ja niinhän se sit loppujen lopuks tekikin :)

Ekana tietty kiinnitin huomiota ulkonäköön, mutta sitten alkoi käydä selväksi, että meillä on tosi paljon yhteisiä juttuja! Käytiin mm. Killing Joken keikalla yhdessä ennen kuin edes alettiin seurustella.

Milloin tapasit perheeni?
Äidin tapasin ensimmäistä kertaa joulun 2010 aikoihin, olitte sillon lähdössä ajamaan Joutsenoon lomien viettoon :) Isän ja isäpuolen tapasin hieman myöhemmin.

Joo, S oli luvannut kastella mun kukkia ja avainta hakiessa näki äitin. Muut sitten tosiaan myöhemmin, en oikein muista tarkalleen milloin.

Onko meillä perinteitä?
Ei meillä taida mitään ihmeempiä olla. Vai lasketaanko se, että meillä on tapana ostaa joka reissulta matkamuistoks pieniä kissahahmoja kokoelmaamme?


Se taitaa olla meidän eniten perinnettä muistuttava tapa.


Perinteikäs muokkaus!
Kuka sanoi "minä rakastan sinua" ensimmäisenä, ja missä se tapahtui?
Väittäisin, että sinä sanoit ensimmäisenä, mutta myönnän ettei ihan 100% tarkkaa muistikuvaa oo.


Mäkään en oikeastaan muista, mutta veikkaan kanssa että sanoin itse.

Mistä riitelemme eniten?
Varmaan jostain tyhmistä pikkujutuista.

Niin, sillon kun toinen/molemmat on väsyneitä. Mutta riidellään kyllä tosi harvoin.

Kuka määrää kaapin paikan?
Ei kukaan, aikuisina ihmisinä osataan neuvotella asioista sivistyneesti :P No eiku kissat tietysti!

Joo, vaikka mä saatan olla rälläkämpi persoona, niin kyllä meillä kotona päätetään asiat ihan tasapuolisesti.

Sorsapuistossa viime kesänä.
Mitä katson tv:stä?
Doctor Whota, Fringeä, Star Trekii... kaikkee sci-fiä.

Kyllä! Tosin katsotaan yhdessä myös How I Met Your Motheria ja Big Bang Theorya.

Mistä ruoasta en pidä?
Sellasista jotka sisältää eläintä.

Jep, ei eläimiä mun lautaselle, kiitos!

Kun käymme ulkona syömässä, mitä juon?
Light-kokis taitaa olla yleisin. Tai vesi :)

Joo, tilaan tosi harvoin mitään alkoholia ravintolassa.

Mikä on kengänkokoni?
 Hmm... Converseissa ainakin 3,5 :P Eli Suomen koossa kai 36.

Oikeastaan mun koko on 35, mutta heikon saatavuuden takia ostan yleensä kokoa 36.

Jos keräisin jotain, mitä se olisi?
Kynsilakkoja...

Mitenniin jos keräisin jotakin :D

Mitä laitan leivän päälle?
Voita, juustoa, kurkkua. Ja lisäks ripaus mustapippuria.

Joskus myös yrttisuolaa!

Jos voisin syödä jotain joka päivä, mitä se olisi?
Viimeaikaisten ostosten perusteella varmaan mustikoita tai mansikoita :D No, ainakin on terveellistä.

Emmä oikeesti varmaan vois syödä joka päivä jotain samaa juttua, siinähän kyllästyisi ihan!


Itte otin!
Millaista on lempimusiikkini?
Enimmäkseen tosi hyvää!


Enimmäkseen :D Tiedän kyllä tasan mitkä Nicki Minajit yms. ei kuulu tähän "enimmäkseen"-kategoriaan :D

Mikä on silmieni väri?
Sinivihreä.


Ja pupilleja kiertää ruskeat renkaat (huomattiin yhdessä kun tarkasteltiin tän kysymyksen jälkeen)!

Minkä tapani toivoisit häviävän?
Öö... en nyt äkkiseltään keksi mitään.

Hyvä! :D

Mistä minä olen kotoisin ja mistä vanhempani ovat kotoisin?
Joutsenosta, ja isä Lappeenrannasta.


Oikein! Tuttavallisemmin "susirajalta" siis :D

Mikä on lempikakkuni?
Oisko porkkanakakku?


No Britan-torttu, jonka S olisi kuulemma vastannut, mutta luuli että torttuja ei lasketa! :D

Lähipubissa Lontoossa.
Olenko harrastanut jotakin urheilua?
No salilla ollaan ainaki käyty yhdessä!

Joo, ja sitä ennen olen harrastanut latinalaisia tansseja, ratsastusta ja lumilautailua.


Mitä voisin tehdä tunteja putkeen?
Katsoa Dr. Whota?

En myönnä :D Oikeestaan aika usein katon hyviä sarjoja monta jaksoa ja siis myös tuntia putkeen.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Naked II - eka meikkikokeilu

Eka Urban Decayn Naked II -paletillani tekemäni meikki, olkaas hyvät! Olen ihan rakastunut Nakediini, on se vaan niin himputin monikäyttöinen ja ihana! Nyt on alkanut tietty himottamaan myös se ihan originaali Naked-paletti, mutta pitäisi kyllä vähän rauhoittua näitten meikkiostosten kanssa.


Silmämeikissä olen käyttänyt pelkästään Naked II -paletista löytyviä sävyjä. Luomet pohjustin Urban Decayn Eyeshadow Primer Potionilla. Levitin liikkuvalle luomelle sävyä Suspicious, jättäen kumpaankin kulmaan hieman tyhjää. Sisäkulmaan levitin sävyä Bootycall tuomaan valoa. Ulkonurkkaan, luomivakoon ja alaluomelle levitin sävyä Busted, jonka häivytin Foxylla. Lopuksi tein kajal-rajaukset H&M:n mustalla eyelinerilla, jotka vielä vahvistin sävyllä Blackout. Levitin Blackoutia hieman myös alaluomen vesirajalle. Ripsien taivutus, päälle ripsaria (Max Factor 2000 Calories) ja valmis!



Huulilla muuten on yhtä suosikkihuulikiilloistani, Narsin Orgasmia. Tätä tulen ostamaan lisää, jos saan tämän joskus kulutettua! Poskilla on myös Orgasmia, tosin ihan poskipunan muodossa.


Here's a makeup look done with Urban Decay's Naked II palette. I've used Suspicious over the moving lid, leaving small parts on both corners empty. On the inner corner I've used Bootycall, and on the outer corner, outer crease and the lower lid I have Busted, which I've blended out with Foxy. I used H&M eyeliner in Black to line my lashline, which I then smudged with Blackout. I also used Blackout on the inside of my lower waterline. On my lips I have Nars lipgloss in Orgam, and on the cheeks I have Nars blush in Orgasm, too.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Go with the Flow Cosmetics

Flow on suomalainen luomukosmetiikkaamerkki, josta itse en ollut kuullut ennen Glitz & Glam -blogin esittelyä. G&G järjesti esittelyjen yhteydessä arvonnan, ja minua potkaisi kerrankin onni! Sain kotiin kannettuna (tosin hetkellisestä Lontoossa asumisesta johtuen äitin kotiin) neljä täysikokoista tuotetta, jotka on suunnattu sopimaan minun ihotyypilleni, eli rasvoittuvalle sekaiholle.

Olin voitosta aivan innoissani, koska tykkään suosia luonnon- ja luomukosmetiikkaa, ja Flow on samalla myös suomalainen, ja suurin osa tuotteista on myös valmistettu Suomessa. Aikamoinen jättipotti! Menin tietysti heti tutkimaan nettisivuille tuotteita, ja huomasin, että merkki on myös varsin edullinen (tuotteet alkaen 3 €).


Sain itse Savi-merilevä kasvosaippuan, Tasapainottavan kasvoveden, Valkea savi kasvonaamion ja Hamppu hoitovoiteen. Harmitti että kesti melkein kuukausi että pääsin testaamaan näitä!




Savi-merileväsaippua on kasvoille tarkoitettu palasaippua, jolla voi poistaa meikin, mutta ei silmämeikkiä. Saippua on hyvin saippuamainen, se vaahtoaa hyvin ja pehmeästi, ja iho jää tämän jäljiltä natisevan puhtaaksi. Mielestäni tämä ei kuitenkaan tuntunut kuivattavalta, joten jää ehdottomasti käyttöön. Olen itse hieronut saippuaa ensin käsiini ja siitä kasvoille, mutta tätä voisi toki hieroa kasvoille suoraankin. Tällä on Flow:n nettikaupassa hintaa 6,5 €, eli ei ole todellakaan kallista! Lisäksi pieni saippuapala on kätevä ottaa mukaan esim. matkoille.



Tasapainottava kasvovesi on vain kolmea (!!) raaka-ainetta sisältävä tuote, joka on pakattu kätevästi pumppupulloon. Tuote tuntuu iholla hyvältä, mutta miinuksena on melkoisen tuhti tuoksu. Päällimmäisenä tuoksusta haistan rosmariinin, mutta tuoksuun sekoittuvat myös laventeli ja neroli (jotka ovatkin ne ainoat kolme ainesosaa). Hajusta huolimatta aion ehdottomasti käyttää tämän loppuun asti, mutta tuskin tulen ostamaan tätä uudelleen, ellen sitten totu hajuun käytössä. Tämä maksaa 15,9 €, ja on saamistani tuotteista kallein. Ja silti melko halpa, eli kotimaisen luonnonkosmetiikan ei tarvitse tosiaan viedä vararikkoon!



Valkea savi -kasvonaamiosta tuli uusi suosikkini! Purkki on täynnä vaaleaa savijauhetta, josta voi omien mieltymysten mukaan sekoittaa naamion joko kasvoille tai vaikka hiuspohjalla. Saven sekaan voi sekoittaa ihan vaan vettä, tai oman maun mukaan öljyjä tai muuta hoitavampaa tuotetta. Olen testannut aiemmin Dr. Hauschkan savinaamiota, ja tämä vie ehdottomasti pidemmän korren! Tässä on miellyttävä tuoksu, ei lainkaan niin "maanläheinen" kuin Hauschkan naamiossa. Ainoa pieni miinus on, että hieno jauhe pöllyää helposti, mutta se nyt vaan on ko. tuotteen ominaisuus. Tällä on hintaa 8,9 €, eli ei tosiaan mikään paha, varsinkin kun näin suuri määrä savijauhetta kestää tosi pitkään.


Hamppu hoitovoidetta testasin vain käsille, sillä voide on sen verran tuhtia, ettei se sovi kasvojeni iholle näin kesäaikaan. Voide levittyy ja imeytyy yllättävän hyvin. Tuoksu on makeahko ja yrttinen, mielestäni miellyttävä. Tämä maksaa 12,9 €, eli halvassa hintaluokassa liikutaan.

Suosittelen ehdottomasti Flow kosmetiikkaa kaikille, sillä merkiltä löytyy tuotteita ihanista palasaippuoista vartalonhoitoon. Hinnat ovat pääasiassa edullisia, joten ei tule edes kukkarolle kalliiksi. Tästä merkistä kuullaan vielä!

torstai 12. heinäkuuta 2012

Kesän herkullisin sandwich - kynsillä!

Monissa blogeissa on viimeaikoina näkynyt ainakin itselleni varsin uudenlaisia lakkauksia, nimittäin glittersandwicheja. Glitterileipien tarkoituksena on kerrostaa glitterilakka jonkun läpikuultavamman lakan alle. Aluksi en oikein syttynyt sandwich-manikyyreille, mutta johan on mieli taas muuttunut!


Esittelyssä ensimmäinen glittersandwich-lakkaukseni! Aluslakkana toimii Barry M:n Berry Ice Cream, glitterinä on Milanin Jewel Fixiä sävyssä Gems ja päällä OPIn I Pink I Love You.


Aika söpöt, eikö? Jos edes kynnet -blogin Papu kuvaili omia samantyyppisiä lakkauksiaan kuin satulinnun muniksi, ja ihan siltähän nämä näyttääkin! Jokatapauksessa, hauskan erilaiset kynnet.

This is my first attempt at the glitter sandwich manicure! I quite liked the result, even though at first I didn't like these kind of manicures at all. I have Barry M Berry Ice Cream as the base colour, the glitter is Milani Jewel Fix in Gems and the top colour is OPI I Pink I Love You.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kesäillan kovimmat kappaleet

Vaikka tämä onkin pääasiassa kosmetiikkablogi, haluan jakaa teille muutamia omia kesän suosikkibiisejäni. Koska koen kroonista kateutta nuoruutensa 80- ja 90-lukujen aikana eläneille, on biisilistakin sen mukainen. Nauttikaa!


Mulla on muuten yksi kaveri, josta tulee ihan mieleen Brett Anderson tällä videolla!




Loppuun vielä kevyempi suosikki, ja vieläpä ihan tältä vuosikymmeneltä!



Mun kesätentteihin lukeminen kärsii siitä, että viimeaikoina on ollu vaan ihan hiton siistiä fiilistellä hyvää musaa.

Some of my favourite summer tunes, enjoy!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

UK haul

Tässä vielä yhteisotoksessa kaikki Brittien ostokset. Käsirasvan ja kynsilakanpoistoaineen jätin saarivaltioon ilostuttamaan vuokraemäntää, koska ne ei olleet sellaisia välttämättömyyksiä jotka halusin jo muutenkin painorajoiltaan paikkuvaan matkalaukkuun.

Tässä siis kaikki ostokset kuukauden ajalta, eipä tartte ostella mitään uutta hetkeen! Laukkuja pakatessa mietin, että miten ihmeessä ostin nämä kaikki, mutta nyt mielessä kaihoaa kaikki ne ihanuudet, jotka jätin ostamatta. Tyypillistä!


Here's the total of my UK haul! When I was bagging my luggage I thought I bought too many things, but now when I think about it there were so many things I could've or should've bought too.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Merellisiä sävyjä Barry M:ltä

Ostin Lontoosta pari Barry M:n lakkaa ihan päähänpistosta. Mulla on ollut Barryn lakkoja aiemminkin, ja voin sanoa, että näissä kyllä hinta ja laatu kohtaavat! Värivalikoima on melkoisen hyvä, löytyy räikeää, glitteriä ja perussävyjä. Efektilakkojakin löytyy, mm. erilaisia crackleja ja magneettilakkoja. Hintaa pullolla on 2.9 puntaa, eli reilu 3 €, efektilakat ovat hieman kalliimpia efektistä riippuen.

Itse nappasin ostoskoriin sävyt Retro Blue (tämä nimi lukee pullossa, nettisivuilla nimeksi kerrotaan Electric Dreams) ja Teal. Retro Blue on nimensä mukaisesti Retro-sarjaa, Teal taas kuuluu normivalikoimaan. Molemmat lakat ovat todella peittäviä, jos lakkaa levittää reilusti, voisi jopa yksi kerros riittää! Nämä myös pysyvät kynsillä kuin tauti, vielä viidenkin päivän jälkeen Retro Blue -lakkaukseni on esiteltävässä kunnossa.

Tässä vielä lakat tositoimissa:



Retro Blue/Electric Dreams on kirkkaansininen pienellä shimmerillä. Peittää hyvin ja kestää lohkeilematta. Kuvan kynsissä 2-3 kerrosta, koska suosin ohuita kerroksia yhden peittävämmän sijasta. Ainoana miinuksena täytyy mainita, että saattaa värjätä kynsiä ja kynsinauhoja hieman sinertäviksi, varsinkin jos ei ole käyttänyt aluslakkaa.

Luonnonvalo.
Kellertävässä sähkövalossa tästä erottuu jopa näin paljon vihreää.
Teal on turkoosi lakka, jossa on frost-koostumus. Tätä tarvitsee levitystavasta riippuen 2-3 kerrosta, hyvin peittävää siis tämäkin (kuvan kynsissä 3 kerrosta). Tämäkin kestää kynsillä hyvin, ei tosin ihan yhtä hyvin kuin sininen siskonsa.


I bought some new Barry M polishes from London! These beauties were £2.99 apiece, and they're totally worth it! Both apply like dream, and last for ages without chipping.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Lontoon ostoksia: High End

Viimeinkin raaskin ostaa reissulla muutamia kalliimpia meikkituotteita. Osa tuotteista tuli tarpeeseen, osan ostin ihan vain koska halusin. Toki kaikki oli silti harkittuja, opiskelijan budjetilla ei ostella kalliimpia meikkejä tuosta noin vaan.


Ensimmäiset ostokset tein Libertyn Narsin tiskiltä. Olin luvannut itselleni, että saan ostaa toisen Narsin poskipunan, kunhan se olisi erilainen kuin jo omistamani Orgasm, ja vielä mieluusti matta. Ihanan myyjän kanssa valittiin mulle sävy Gina, joka on matta persikkaisen rusertava sävy (Narsin nettisivujen mukaan sävy on tangerine). Oikein nätti! Hintaa tällä oli 21 puntaa.


Toinen Narsin ostos oli suosikkini Pure Radiant Tinted Moisturizer sävyssä St. Moritz. St. Moritz on medium1-sävy, ja on siis jonkin verran tummempi kuin jo omistamani sävy, Finland, jonka tummuus on fair1. Tummemman sävyn hankin kesää varten, ja otin astetta tummemman sävyn jotta voin sekoitella noista kahdesta sitten sopivan sävyn. Lisäksi, mulla on tapana ruskettua hyvin kaikkialta muualta paitsi naamasta, joten tälle voi olla käyttöä ihan vain rusketuksen tasaamisessakin. Maksoin tästä 27 puntaa, eli melkein 5 euroa vähemmän kuin Pariisin Sephorassa!



Ja sitten ehdottomaan suosikkiini, eli Urban Decayn Naked II -palettiin! Alunperin tarkoituksenani oli ostaa Narsilta joku neutraali luomiväriduo, mutta aika pian tajusin, että 21 puntaa kahdesta luomivärista on aika paljon verrattuna UD:n 36 puntaan 12 luomiväriltä. Täysin looginen ja järkevä ostos siis! ;)

Esittelen tämän ihanuuden vielä paremmin swatchien kanssa, mutta tässä on siis 12 erilaista enemmän tai vähemmän neutraalia sävyä, jonka lisäksi mukana tuli täysikokoinen kaksipäinen sivellin ja minikokoinen huulikiilto (sekin toki sävyssä Naked). Koko setti maksoi 36 puntaa eli reilut 40 euroa, ja on kyllä jokaisen sentin arvoinen!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Lancasterin lankeamukset

Olin viikonloppuna kyläilemässä ystäväni luona Lancasterissa, ja saihan sielläkin kaivella kuvetta, kun vihdoin löysin muutamia muualta loppuneita tuotteita. Lancasterin Bootsissa oli hyllyt täynnä muutamaa Soap & Gloryn tuotetta, joita olin etsinyt kissojen ja koirien kanssa pitkin Lontoon Bootseja. Lisäksi kokeilin K:lla paria niin mahtavaa tuotetta, että oli pakko ostaa heti omat kappaleet niistä.


Soap & Glorylta ostin "osta 3, maksa 2" -tarjouksesta kauan himoitsemani kolmikon. Vihdoinkin löysin Peaches & Clean -puhdistusmaidon ja Clarity-puhdistusgeelin. No Clogs Allowed -naamion olin suunnitellut ostavani kahden edellämainitun kanssa, joten se lähti myös mukaan. Hand Food tuli alla olevien hiustuotteiden "osta 3, maksa 2" -tarjouksen ilmaistuotteena.


Seuraavat kaksi hiustuotetta olisivat todennäköisesti jääneet kaupan hyllyille, ellen olisi saanut testata niitä K:lta. Toni & Guyn hiuspuuteri on aivan mahtavaa, sillä saa todella helposti tekstuuria ja tuuheutta tukkaan. Hintakin oli alle 8 puntaa, joten oikein hyvä ostos! John Friedan suoristava ja siloittava -föönausgeeli on myöskin parhautta, olinkin juuri valitellut kun hiukset jää aina föönauksen jäljiltä pörröisiksi. Tämä maksoi hieman alle 6 puntaa, ei siis pahan hintaista.

Alkaa shoppailun määrä pikkuhiljaa vähän hirvittää, saankohan nämä kaikki painorajan sisällä lentokoneen ruumaan :D Lisäksi sinne pitäisi mahduttaa kasa kirjoja, joita olen ostanut täältä gradua varten. Jännät paikat!

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Turistikierros: Lontoo, osa I

Olen postannut jo melko paljon Lontoon kosmetiikasta, joten nyt voisi olla aika vähän perinteisemmälle turistipostaukselle. Ollaan oltu täällä nyt vähän yli viikko, ja ollaan keretty tehdä jo kaikenlaista. Ekalla viikolla satoi melkein joka päivä, joten mitään ulkohommia ei viitsitty paljoa harrastella, ja tämä tarkoitti lähinnä sitä, ettei jaksettu kierrellä nähtävyyksiä sen kummemmin.

Covent Gardenin liput.
Kuningattarella oli vastikään Diamond Jubilee, eli hän on ollut nyt vallassa 60 vuotta. Aikamoinen aika! Kaikkea jubilee-hommia on täällä tosi paljon, kaikkea tavaraa jne, ja lisäksi britti- ja enkkulippuja näkyy kaikkialla. Lisäksihän nyt on vielä jalkapallon EM-kisat, joka saattaa lisätä lippujen määrää, kun ihmiset osoittavat tukeaan maan joukkueelle.


Asutaan Hackneyn alueella, joka on kuulemma trendikäs ja hipster. Tiedä sitä sitten, mutta kivaa aluetta kumminkin! Olympialaishommat on tässä ihan lähellä, onneksi ehditään niitä karkuun.

London Eye
Ilmat ei ole oikein suosineet, koko ekan viikon ajan oli harmaata ja sateista. Tällä viikolla oli jo yksi t-paitapäivä, mutta nyt ilmat taas kylmenivät. Tahon kesän!

Camden
Camden, ruokakojuja
Kalapedikyyri, en uskaltanut kokeilla.
Camden on mun mielestä ihan pakollinen vierailukohde Lontoossa. Camdenissa on aivan ihana ja hullun laaja Camden Market, joka on parhaimmillaan sunnuntaisin, mutta kokemisen arvoinen muinakin päivinä. Paljon ihania pikkuputiikkeja ja kojuja, sekä ihan taivaallista ruokaa! Ja jos koti-ikävä iskee, niin täältä voi paikallisesta karkkikaupasta hakea vaikka Turkin Pippuri -tikkareita tai Puuha Pete -karkkeja. Camdenissa on myös paljon vähän erikoisempia putiikkeja, esim. gootti- ja cyber-, ja hippihommia on hyvin edustettuna.


Läheisellä Broadway Marketilla oli jumalaisia fudgeja! En ole koskaan maistanut yhtä hyviä fudgepalasia, makujakin oli vaikka muille jakaa. Hirmu kalliita, mutta pakko varmaan käydä ostamassa uudestaankin.

Bloggaaja ja naapurin mau.
Ison bonuksen matkaan on tuonut se, että meidän alue vilisee ihania kissoja! Omat kissat jäi matkan ajaksi mummilaan hoitoon, ja ikävä on kova. Onneksi naapureiden kissat antaa rapsutella ja paijata, joten ikävään on saanut hieman lievitystä. Yksi päivä luulin saaneeni jälleen uuden kissaystävän, mutta katti mokoma nappasikin vain pesusienen meidän puutarhan porteilta ja lähti tyytyväisenä saaliinsa kanssa pois.

Here's a little review on my trip to London so far. The pictures speak for themselves!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Lontoon ostokset, vol II

No niin, kosmetiikan esittelyt jatkuu taas! Rehellisesti sanoen olen ostanut täällä ihan hirveän määrän kaikkea, mutta onneksi suurin osa on ollut jo ennalta harkittuja ja himoittuja tuotteita, ja loput oikeastaan sellaisia pakko saada -juttuja, joita en ottanut Suomesta mukaan (esim. kynsilakanpoistoaine, kasvonaamio jne).


Soap & Glory on ollut kyllä kova houkutin, olen ostellut ko. merkin tuotteita aika urakalla! Kesäksi ehdoton hankinta oli Glow Getter suihkutettava värivoide, jolla saa kaunista hehkua esim. dekolteelle, olkapäihin tai jalkoihin. Halutessaan tällä voisi feikata koko rusketuksenkin. GG lähtee pesemällä pois, eli on täydellinen tuote itseruskettavia kammoksuville. Toinen pakkohankinta oli minikokoinen hoitoaine. Kotona lähtiessa oli hoitsikat loppu, joten täältä sai ensitöikseen hankkia jonkun kivan hoitoaineen. Valkkasin minikoon Glad Hair Dayn Intensive-versiota, joka on tarkoitettu paksulle/kärsineelle tukalle. Ihan ok tuote, mutten ostaisi kotiin asti.

Teillekin löysi tiensä muutama Soap & Gloryn puteli, elokuussa on nimittäin blogin synttärit, ja silloin on luvassa hieman arvontaa :) Niin ja hei, näitähän saa nykyisin myös Suomesta! Meikkistudio-blogissa oli bongattu JT Beauty Outlet -nettikauppa, joka myy Soap & Glorya.


The Body Shopilla on ollut monena päivänä tosi hyviä tarjouksia. Ostin aivan ihanan vadelma vartalovoin, jota saa aina vain rajoitetusti tiettyinä aikoina (ei ole siis vakiovalikoimassa), ja Raspberry Ripple suihkugeelin, jotta pystyy kerrostamaan ihanaa vadelman tuoksua. Vartalovoi maksoi vain 6 puntaa, ja suihkugeeli 2 puntaa, oli siis todellakin hyvät kaupat!


En ottanut tänne mukaan mitään käsienhoitotuotteita, ja ostin tilannetta paikkaamaan Neutrogenan Fast Absorbing käsivoiteen ja Burt's Beesin Lemon Butter Cuticle Creamin. Molemmat tuotteet ovat aivan ihania! Käsivoiteessa on ihana, mieto tuoksu, ja se tosiaankin imeytyy nopeasti. Kynsinauhavoide tuoksuu myöskin ihanalle, tuoreelle sitruunalle, ja on muutenkin varsin passeli tuote. Käsivoiteen sain ilmaiseksi "osta 3 maksa 2" -tarjouksesta, ja kynsinauhavoide maksoi reilut 5 puntaa.


Sitten vähän ikävämpiä ostoksia. Mulle ja avolle on ilmestynyt täällä jostain syystä ihan ennätysmäärä finnejä ja muita epäpuhtauksia, joten niille piti ostaa muutamia täsmätuotteita. Luulen, että epäpuhtaudet voisivat johtua saasteista, mutta varmasti myös heikommalla ruokavaliolla on osuutta asiaan. Bootsin Deep Cleansing Lotion vaikutti lupaavalle INCInsä puolesta, oli saanut hyviä arvosteluja ja oli halpa, joten se lähti mukaan. Simplen Deep Cleansing Face Mask oli halpa, ja koska en ollut koskaan ostanut ko. merkin tuotteita, lähti tämä testaukseen. Ostin samalta merkiltä myös perus kosteusvoiteen, kun unohdin öisin käyttämäni jojobaöljyn Suomeen.


Lehtien kylkiäiset houkuttelivat minut taas puoleensa, ja tällä kertaa mukaan tarttui Glamour, jossa oli testerikoko Benefitin "That Gal" kuultovoidetta. Hintaa lehdellä oli vaivaiset 2 puntaa, jonka mieluusti maksaisin ihan vaan tuosta minikokoisesta tuotteestakin.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Lontoon ostoksia, vol I

Terkkuja Lontoosta! Tulin tänne tosiaan maanantaina, ja nyt on tullut kaikki peruskaupat kierreltyä. Kämppä on tosi ihana, vuokrattiin siis avon kanssa huone tämmösestä neljän opiskelijakaveruksen asunnosta. Kyseessä ei siis oo soluasunto, vaan ihan perus kimppakämppä. Ilmat ei ole oikein suosineet, mutta eiköhän ne tästä vielä ehdi paremmaksi muuttua!


En ole vielä raaskinut ostaa mitään kalliimpia juttuja, olen hamstrannut lähinnä halpismerkkien tuotteita. Odotetusti Soap & Glorya on kertynyt jo useamman purkin verran, Bootsissa on niin hyvät "osta 3 maksa 2" -tarjoukset. Himoitsemiani kasvoputsareita ei ole tosin tullut yhdessäkään Bootsissa vastaan, harmi!

Tässä siis ensimmäisiä ostoksia:


Soap & Gloryn Fab Pore Hot Cloth Cleanser, Scrub, Actually ja Heel Genius. Mainioita tuotteita kaikki, kuorintaa ja jalkavoidetta olen testannut aiemminkin, ja kasvoputsarin ostin Ostolakossa-blogin suosituksen takia.



Enkuissa on myös hieno tapa laittaa lehtien mukaan kaikkea tavaraa. Ostin Marie Claire -lehden suureksi osin ihanan pinkin Ciaten kynsilakan takia. Lehti maksoi alle 4 puntaa, ja sillä sai "ilmaiseksi" vielä kynsilakan! En valita. Ciaten lakka on sävy Jelly Bean, joka on jellypinkki lakka sinisellä shimmerillä.

Here's part one of my London cosmetics haul! I haven't bought anything expensive yet, but here are some of my Boots findings. Some stuff from Soap & Glory: Fab Pore Hot Cloth Cleanser, Scrub, Actually and Heel Genius. Also, I got a Ciate polish in Jelly Bean when I bought Marie Claire.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Loppuneet: toukokuu

Noniin, kuten arvelinkin, toukokuussa loppui hieman reilummin tuotteita. Yhteensä loppuneita oli 17. Hyvä vaan, saan sitten ensi kuun aikana hamstrata Lontoosta ihan luvan kanssa!


The Body Shop Cranberry Joy vartalovoi
The Body Shop Cranberry Joy vartalokuorinta 
The Body Shop Cranberry Joy suihkugeeli

The Body Shopin Cranberry Joy -sarja on aivan ihana, eikä mielestäni lainkaan liian jouluinen keväälläkään käytettäväksi. Käytin koko sarjan aikalailla samaan aikaan loppuun, ja aion ehdottomasti hankkia ainakin vartalovoidetta lisää, jos sitä joskus tulee taas myyntiin. Ainoan miinuksen antaisin kuorinnasta, joka oli omaan makuuni hieman liian hellävarainen. Tykkään itse kunnon rakeisista kuorinnoista, ja tämä oli hieman liian hyytelömäinen ja löysä omaan makuuni.


Klippotek kuivashampoo
Clinique Mild Clarifying Lotion
Dove Pro-Age käsivoide

Cliniquen kasvovettä olen käyttänyt uskollisesti jo kolme pulloa, mutta siirryin hetki sitten sen kalliin hinnan vuoksi Avalon Organicsin Vitamin C -kasvoveteen. Olen ollut uuteen kasvoveteeni sen verran tyytyväinen, etten usko palaavani enää Cliniqueen. Lisäksi n. 20 € halvempi hinta houkuttaa! Doven käsivoiteesta tykkäsin joskus, mutta pidemmän päälle haju alkoi tökkiä, eikä tämä nyt muutenkaan kovin kummoista ollut. Hyvä että loppui! Klippotekin parasta kuivashampoota mulla olikin jo varapullo kaapissa, eli tämän loppuminen ei sikäli haitannut. Toisin kuin kahdesta aiemmasta loppuneesta, tästä en luopuisi! Aivan loistava hinta-laatu-suhde!


Lush Almond & Coconut Smoothie suihkugeeli
Lily Lolo Barely Buff sample
Soap & Glory Scrub, Actually vartalokuorinta
Bepanthen Voide

Lushin suihkusmoothie oli aivan ihanaa, pesi hellävaraisesti ja jätti ihon pehmeäksi. Mulla kuitenkin hajosi  tämän purkki matkan varralle, joten siitä miinusta. Sopi aivan ihanasti iltasuihkuisin, jolloin en halua käyttää mitään voimakkaan tuoksuisia aineita. Lily Lolon Barely Buffia mun pitäisi tilata täysikokoinen purkki, mutten ole vielä raaskinut. Aivan mahtava tuote kuitenkin, suosittelen lämpimästi Lily Loloa kaikille jotka haluaa testata mineraalimeikkipohjaa! Soap & Gloryn Scrub, Actually on ihan parasta, ja sen loppuminen olisi harmittanut todella kovasti, ellen tietäisi että pääsen hamstraamaan tätä lisää ihan kohta. Bepanthen taas on niin luottokamaa, että sitä on aina vaan pakko hankkia lisää tuubi toisensa jälkeen. Parasta tehovoidetta!


Dove Intense Repair tehohoito matkakoko x 2
Tricoderm Ekobalsam hiuksiin jätettävä hoitoaine
XZ Aito Omena hoitoaine

Hiustuotteissa loppui vain hoitoaineita, joista yksikään ei ollut kovin maata mullistava. Doven Intense Repair oli muuten hyvä tuote, mutta dovemainen haju häiritsi. Tricodermin hiuksiin jätettävä hoitoaine sisälsi lämpösuojan ja oli siitä mainio, mutta tylsää pulloa ja tuotetta en jää kaipaamaan. XZ:n Aito Omena -hoitoainetta saatan joskus ostaa uudestaankin, sillä tykkään Aito Omena -sarjan tuotteiden tuoksusta niin paljon.


Lavera Calendula Balancing Cream
Lumene Natural Code Eye Dramatizer 01 Black

Laveran päivävoide loppui juuri sopivasti kesän ovilla, koska siinä ei ole aurinkosuojakerrointa. Muuten mainio voide olisi joutunut siis kesätauolle joka tapauksessa. Tykkään voiteesta muuten kovasti, ja saatan ostaa syksyn tullen uuden tilalle, kuka tietää. Natural Coden tussimaisesta eyelinerista tykkäsin sen hetken, kun se toimi niinkuin sen piti. Valitettavasti (kuten aavistelinkin) tussi kuivui melko nopeasti (parissa kolmessa kuukaudessa mun käytössä, aiemmin tämä oli äitin eli en osaa sanoa kokonaiskestosta). Tällä sai tarkkaa ja ohutta jälkeä, mutta heikon keston vuoksi en aio hankkia tätä uudestaan.

 
 
KTC Kookosöljy

Punnitse & Säästä -kaupan halvin mahdollinen kookosöljy, maksaa reilut pari euroa. Toimii meikinpuhdistuksessa ja ihovoiteena täydellisesti. Ostan kookosöljyä varmasti lisää, mutta ensi kerralla aion valita luomua.
 
What I used up this month: 17 products in total. At least I'll have a good reason to stack up on some new stuff in London next month :)